Summio

Kirja

Edmond Malone, Shakespearen tutkija

Syväluotaus Edmond Malonen elämään ja työhön, keskeiseen hahmoon Shakespearen tekstien ymmärtämisessä.

37 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Edmond Malone: Mies, Joka Pelasti Shakespearen Sanat

Hei vaan! Oletko koskaan miettinyt, kuka on vastuussa siitä, että Shakespearen tekstit, joita luemme tänään, ovat mahdollisimman lähellä sitä, mitä Bard itse kirjoitti? Sehän on aika iso juttu, eikö? Puhumme näytelmistä ja runoista, jotka ovat muokanneet kirjallisuutta vuosisatojen ajan. No, pidä hatusta kiinni, sillä sukellamme syvälle Edmond Malonen, todella omistautuneen oppineen 1700-luvun lopulta, elämään ja työhön. Peter Martinin kirja, "Edmond Malone, Shakespearean Scholar", on pohjimmiltaan ensimmäinen moderni, kokopitkä elämäkerta, joka todella nostaa tämän tyypin ja hänen uskomattomat panoksensa valokeilaan. Hän ei ollut vain pölyinen akateemikko; hän oli aikansa älyllisen eliitin avainhahmo, ja hänen työnsä Shakespearen parissa on perustavanlaatuista. Kuvittele maailma, jossa Shakespearen näytelmät olivat vähän sekaisin, kaikenlaiset ristiriitaiset versiot, virheet ja suoranaiset keksinnöt levisivät. Sellaiseen Malone astui. Hän näki, että tekstit eivät olleet niin luotettavia kuin niiden pitäisi olla, ja hän teki tehtäväkseen selvittää kaaoksen. Hän oli kuin kirjallisuuden etsivä, joka huolellisesti metsästi vanhoja käsikirjoituksia, vertaili eri painoksia ja käytti terävää älyään selvittääkseen, mikä oli aitoa ja mikä ei. Hänen tavoitteensa? Antaa meille mahdollisimman tarkat, auktoriteettiset versiot Shakespearen teoksista. Tämä kirja ei ole vain kuiva akateeminen tutkielma; se maalaa elävän kuvan Malonesta ihmisenä, joka eli kiehtovan historiallisen ajanjakson läpi. Hän pyöri aikansa kirkkaimpien mielten joukossa, osallistui keskusteluihin politiikasta, kirjallisuudesta ja yhteiskunnasta. Mutta mikä todella erottaa hänet, on hänen horjumaton sitoutumisensa Shakespeareen. Hän käytti tähän vuosikymmeniä, usein muiden pyrkimysten kustannuksella, syvän kunnioituksen ajatusmaailmasta johtuen näytelmäkirjailijaa kohtaan ja uskomuksesta, että hänen sanansa ansaitsevat tulla säilytetyiksi ja esitetyiksi rehellisesti. Miksi sinun pitäisi välittää 200 vuotta vanhasta oppineesta ja hänen työstään vanhojen näytelmien parissa? Koska Malonen tarina on mestarikurssi omistautumisessa, kriittisessä ajattelussa ja tunnollisen tutkimuksen voimassa. Hänen menetelmillään ja intohimollaan on ollut aaltoileva vaikutus, joka tuntuu edelleen tänään. Hän käytännössä määritteli standardin sille, miten lähestymme kirjallisuuskritiikkiä ja tekstianalyysiä. Ilman häntä ymmärryksemme Shakespearen teoksista, ja ehkä jopa siitä, miten lähestymme minkä tahansa historiallisen tekstin säilyttämistä, olisi valtavasti erilainen – ja todennäköisesti paljon köyhempi. Tämä yhteenveto avaa Malonen elämän, hänen merkittävät akateemiset saavutuksensa, kontekstin, jossa hän työskenteli, ja miksi hänen perintönsä on niin tärkeä. Tarkastelemme, miten hän käsitteli hankalia tekstiongelmia, miten hän navigoi Georgian Englannin sosiaalisessa ja älyllisessä maisemassa ja mitä opetuksia voimme hänen elämästään ammentaa omiin pyrkimyksiimme, olivatpa ne sitten akateemisella,

Georgian Älykköelämän Elämä ja Aika

Edmond Malone ei syntynyt pölyisten kirjojen maailmaan, vaikka hän sinne lopulta päätyikin. Hän tuli melko varakkaasta irlantilaisesta perheestä, syntyi Dublinissa vuonna 1741. Hänen isänsä oli tuomari, joten hänellä oli vankka pohja koulutukselle ja yhteiskunnalle. Hän opiskeli Trinity Collegessa Dublinissa ja kouluttautui sitten lakimieheksi, mikä on, tiedäthän, hyvä alku analyyttisten taitojen kehittämiselle. Mutta laki ei ollut hänen todellinen kutsumuksensa. Hän peri tarpeeksi rahaa elääkseen mukavasti ilman, että hänen olisi tarvinnut tehdä perinteistä työtä, mikä, myönnetään, on monen meistä unelma! Tämä taloudellinen vapaus oli ratkaisevan tärkeää. Se antoi hänelle mahdollisuuden muuttaa Lontooseen vuonna 1777 ja omistautua todelliselle intohimolleen: oppineisuudelle. Lontoo silloin oli se paikka älyköille. Se kuhisi ideoita, kirjallisia salonkeja, kahviloita ja elävää kustannustoimintaa. Malonesta tuli tämän maailman kiinteä osa. Hän ei ollut pelkkä erakko; hän ystävystyi aikansa suurimpien nimien kanssa – kirjailijoiden kuten Edmund Burke (kuuluisa valtiomies ja filosofi), Joshua Reynolds (kuuluisa taidemaalari) ja George Steevens, toinen merkittävä Shakespeare-tutkija, josta tuli aluksi eräänlainen kilpailija ja sitten yhteistyökumppani. Osallistuminen tähän eliittiä olevaan älylliseen piiriin tarkoitti, että Malone altistui jatkuvasti erilaisille näkökulmille ja väittelyille. Hän ei vain passiivisesti omaksunut; hän osallistui aktiivisesti. Tämä ympäristö todennäköisesti hiotti hänen kriittistä ajatteluaan ja antoi hänelle laajemman perspektiivin, joka vaikutti hänen erikoistuneeseen työhönsä. Se on kuin olisi jatkuvassa mestarikurssilla, ympäröitynä loistavilla mielillä. Hän oli myös mukana poliittisissa piireissä, mikä antoi hänelle ainutlaatuisen käsityksen vallan ja vaikutusvallan mekanismeista, mikä saattoi hienovaraisesti muokata hänen ymmärrystään historiallisesta kontekstista. Kuitenkin hänen todellinen pakkomielteensä, asia joka määrittäisi hänen perintönsä, oli Shakespeare. Jo ennen Lontooseen muuttoaan Malone oli jo kehittämässä kiinnostusta näytelmäkirjailijaa kohtaan. Mutta juuri Lontoossa, pääsy kirjastoihin, arkistoihin ja muiden oppineiden seuraan, hänen Shakespeare-opintonsa todella lensivät lentoon. Hän näki Shakespearen paitsi kirjallisena neroina, myös historiallisena henkilönä, jonka elämää ja teoksia tarvittiin huolellista, näyttöön perustuvaa tutkimusta. Tämä oli poikkeama sen ajan yleisistä romanttisemmista tai spekulatiivisista lähestymistavoista. Malonen elämässä ei tietenkään ollut haasteita. Hän kohtasi epäilyksiä, ammatillisia kilpailuja (erityisesti alussa Steevensin kanssa) ja hänen itselleen asettamansa tehtävän valtavan vaikeuden. Mutta hänellä oli uskomaton sitkeys. Hän uskoi tosiasiallisen tarkkuuden vakiinnuttamisen tärkeyteen kirjallisuuden historiassa, periaate, joka oli saamassa jalansijaa muillakin aloilla valistuksen aikana. Hän oli monin tavoin modernien oppineiden menetelmien pioneeri

Suuri Shakespeare-tekstien Etsivä

Joten, mitä Edmond Malone tarkalleen teki, mikä oli niin uraauurtavaa? No, kuvittele Shakespearen näytelmät valtavana, muinaisena pulmana, jossa on puuttuvia paloja, joitain paloja, jotka eivät sovi, ja jopa joitain väärennettyjä paloja heitettynä mukaan. Sellainen oli tekstien tila, kun Malone todella pääsi töihin. Ennen häntä oli olemassa erilaisia Shakespeare-näytelmien painoksia, mutta ne olivat usein täynnä virheitä. Jotkut näistä virheistä tulivat alkuperäisestä painoprosessista (ei ollut oikolukua silloin, ihmiset!), jotkut näyttelijöiden lavalla tekemistä muutoksista ja valitettavasti jotkut ihmisten tarkoituksella muuttamista teksteistä omiin tarkoituksiinsa. Malonen päätehtävä oli luoda auktoriteettiset painokset. Tämä tarkoitti palaamista alkuperäisiin lähteisiin niin paljon kuin ihmismieli voi käsittää. Hän oli pakkomielteinen Shakespearen näytelmien varhaisten painettujen versioiden suhteen – kvartot (pienemmät, halvemmalla painetut kirjat Shakespearen elinaikana ja pian sen jälkeen) ja Ensimmäinen Folio (suuri, kerätty painos julkaistu hänen kuolemansa jälkeen). Hän vietti ikuisuuksia kirjastoissa, penkoen näitä harvinaisia ja hauraita asiakirjoja. Hän vertaili saman kvarton eri kopioita etsien vaihteluita. Miksi? Koska jopa varhaisten painosten välillä saattoi olla hienovaraisia eroja, jotka saattaisivat viitata korjaukseen tai muutokseen painokierron aikana. Hänen kuuluisin ja kiistatta vaikutusvaltaisin teoksensa oli hänen "Pyrkimys selvittää järjestystä, jossa Shakespeare kirjoitti näytelmänsä" (julkaistu 1778) ja myöhemmin hänen monumentaalinen "William Shakespearen näytelmät ja runot" (julkaistu 1790). 'Pyrkimys' oli loistava etsivätyö. Malone käytti yhdistelmää sisäistä todistusaineistoa (kuten viittauksia historiallisista tapahtumista tai nykyajan henkilöistä näytelmissä) ja ulkoista todistusaineistoa (kuten tietoja näytelmien esittämisestä tai maininnoista aikalaisten asiakirjoissa) yrittääkseen selvittää Shakespearen kirjoittamisen kronologista järjestystä. Tämä ei ollut vain akateeminen harjoitus; näytelmien kirjoittamisjärjestyksen ymmärtäminen saattoi valaista Shakespearen kehitystä kirjailijana, hänen muuttuvia tyylejään ja hänen sitoutumistaan aikansa kysymyksiin. Mutta Malone ei pysähtynyt siihen. Hän oli uskomattoman perusteellinen. Hän kaiveli historiallisia asiakirjoja, seurakuntarekistereitä, oikeudellisia asiakirjoja ja henkilökohtaisia kirjeitä yrittääkseen varmistaa Shakespearen elämän yksityiskohdat. Hän halusi erottaa faktan myyteistä ja legendoista, jotka olivat nousseet Bardin ympärille. Esimerkiksi oli kaikenlaisia mielikuvituksellisia tarinoita Shakespearen varhaisesta elämästä tai hänen oletetuista vuorovaikutuksistaan historiallisten henkilöiden kanssa. Malone sovelsi ankaraa, skeptistä lähestymistapaa, vaatien todisteita ennen minkään väitteen hyväksymistä. Yksi keskeisistä asioista, johon Malone keskittyi, oli "interpolatioiden" – kohtien, jotka joku muu kuin Shakespeare oli lisännyt näytelmiin –

Älyllinen Piiri: Enemmän Kuin Vain Kirjoja

Edmond Malone ei ollut erakko. Kaukana siitä! Hän oli hyvin verkostoitunut mies, joka liikkui yhdessä vaikutusvaltaisimmista sosiaalisista ja älyllisistä piireistä 1700-luvun lopun Lontoossa ja Dublinissa. Tämä ei ollut vain sivuharrastus; hänen uppoutumisensa tähän maailmaan vaikutti syvästi hänen työhönsä ja elämäänsä. Ajattele sitä näin: nykymaailmassa sinulla voi olla työsi, mutta osallistut myös konferensseihin, verkostoidut LinkedInissä, käyt alan tapahtumissa ja ehkä jopa isännöit podcastia tai blogia, jossa jaat ideoita. Malonen vastaava oli georgiaisen ajan älyllinen näyttämö. Hän kuului eliittiin. Hänen perhetaustansa antoi hänelle pääsyn, ja hänen oma älynsä ja kiinnostuksensa pitivät hänet siellä. Hän oli jäsen arvostetuissa klubeissa, kuten Dilettanti Society (joka kuulostaa hienolta, ja oli – omistettu antiikin Kreikan ja Rooman taiteen ja arkkitehtuurin tutkimukselle) ja Literary Club, jonka Sir Joshua Reynolds perusti ja johon kuului sellaisia kirkkaita nimiä kuin Samuel Johnson (kyllä, se Dr. Johnson, kuuluisan sanakirjan kokoaja). Nämä eivät olleet vain paikkoja joutavalle small talkille. Ne olivat älyllisen fermentaation keskuksia. Keskustelut ulottuivat uusimmista poliittisista kehityksistä (Englanti kävi läpi myrskyisiä aikoja Amerikan vallankumouksen ja myöhemmin Ranskan vallankumouksen myötä) taiteellisiin teorioihin, filosofisiin väittelyihin ja, tietenkin, kirjallisuuteen. Malone, terävällä älyllään ja kasvavalla maineellaan Shakespeare-tutkijana, oli arvostettu osallistuja. Hän pystyi tarjoamaan näkemyksiä paitsi kirjallisuudesta, myös oikeudellisista asioista (taustansa vuoksi) ja historiallisesta kontekstista. Hänen ystävyyssuhteensa olivat erityisen tärkeitä. Hänen suhteensa Edmund Burkeen, tunnettuun poliittiseen ajattelijaan, on ensiluokkainen esimerkki. Burke oli valtava hahmo, ja hänen näkemyksensä politiikasta, historiasta ja ihmisluonnosta olisivat tarjonneet Malonelle laajemman kehyksen Shakespeare-aikakausien ymmärtämiseen. Samoin hänen yhteytensä taiteilijoihin, kuten Reynoldsiin, todennäköisesti terävöittivät hänen esteettistä herkkyyttään ja hänen ymmärrystään mesenaattisuudesta ja luovasta prosessista. Sitten oli George Steevens. Alun perin Steevens oli merkittävä kilpailija. Hän oli jo julkaissut Shakespearen painoksen ja oli melko suojelevainen työnsä suhteen. Malonen tarkempi, todisteisiin perustuva lähestymistapa haastoi Steevensin toimitukselliset päätökset. Heidän varhaiset vuorovaikutuksensa olivat kireitä, merkittyinä terävillä kritiikeillä ja julkisilla erimielisyyksillä. Ajan myötä heidän kilpailunsa kuitenkin kehittyi. He tunnustivat toistensa vahvuudet, ja Steevens lopulta teki yhteistyötä Malonen kanssa, osallistuen hänen Shakespeare-painokseensa. Tämä dynamiikka on loistava esimerkki siitä, miten älyllinen sparraus, jopa kiistanalaisena, voi edistää tutkimusta. Se osoittaa, että kilpailu voi joskus johtaa parhaisiin tuloksiin, pakottaen yksilöt hiomaan argumenttejaan ja syventämään

Shakespearen Hankalien Tekstien Käsittely: Malonen Menetelmät

Okei, mennään nyt asiaan, miten Malone todella teki hommansa. Hän ei vain lukenut Shakespearea; hän leikkeli tekstien kudosta. Tämä oli työlästä työtä, joka vaati sekoituksen historiallista tietoa, kirjallista intuitiota ja melkein pakkomielteistä huomiota yksityiskohtiin. Hänen päätaistelukenttänsä olivat Shakespearen teosten varhaiset painetut versiot: kvartot ja foliokset. Nämä eivät olleet koskemattomia käsikirjoituksia, jotka olisivat siirtyneet Bardilta itseltään. Ne olivat 1500- ja 1600-luvulla painettuja kirjoja, ja niihin liittyi koko joukko potentiaalisia ongelmia. Malone ymmärsi tämän monimutkaisuuden paremmin kuin useimmat. 1. Kvartojen Takaa-ajo: Shakespearen näytelmiä julkaistiin usein ensin suhteellisen edullisina, pienempinä kirjoina nimeltä kvartot. Malone tiesi, että jotkut kvartot oli painettu Shakespearen omista papereista tai ohjelmakirjoista (teatterissa käytetty virallinen kopio), kun taas toiset perustuivat vähemmän luotettaviin lähteisiin, kuten näyttelijöiden muistoihin (usein kutsutaan "huonoiksi kvartoiksi"). Hänen tehtävänsä oli selvittää, kumpi oli kumpi. Hän vertasi saman kvarton eri painoksia etsien vaihteluita kirjoitusasussa, välimerkeissä ja sanamuodoissa. Joskus painaja saattoi tehdä virheen tai korjaaja yritti korjata sen. Malone jäljitti näitä muutoksia huolellisesti. Hän väitti esimerkiksi, että Hamletin kvarto A oli "huono" versio, todennäköisesti muistin perusteella koottu, kun taas kvarto B oli auktoriteettisempi teksti, mahdollisesti lähempänä Shakespearen alkuperäistä. Hän käytti kielellistä todistusaineistoa – puhemalleja, sanastoa ja kielioppia – tukemaan väitteitään eri tekstien aitoudesta ja alkuperästä. 2. Folion Tekijä: Shakespearen kuoleman jälkeen hänen kollegansa kokosivat Ensimmäisen Folion vuonna 1623. Tämä oli valtava urakka ja valtava palvelus kirjallisuudelle, sillä se säilytti monia näytelmiä, jotka olisivat muuten voineet kadota. Folio ei kuitenkaan ollut täydellinen. Siihen liittyi omia virheitään, poisjättöjään ja epäjohdonmukaisuuksiaan, jotka todennäköisesti johtuivat painoprosessista ja lähteistä, joita kokoajat käyttivät. Malone kohteli Folioa tärkeänä todistajana, mutta ei erehtymättömänä. Hän vertasi Folion lukemia aikaisempien kvartojen lukemiin yrittäen määrittää, kumpi lukema oli todennäköisemmin Shakespearen. Hän oli erityisen kiinnostunut ymmärtämään, miksi tiettyjä muutoksia oli saattanut tapahtua. Oliko kyse sensuurista? Teatterisovituksesta? Vai yksinkertaisesti painovirheestä? 3. Näytelmien Päivämäärän Määrittämisen Taide: Yksi Malonen kuuluisimmista metodologisista innovaatioista oli hänen yrityksensä ajoittaa näytelmät kronologisesti. Hän ei vain arvannut. Hän keräsi todisteita: Ulkoiset Todisteet: Esitystietoja, mainintoja aikalaiskirjeissä tai päiväkirjoissa, viittauksia muissa julkaistuissa teoksissa. Jos näytelmästä mainittiin asiakirjassa vuodelta 1598, sen oli oltava kirjoitettu ennen vuotta 1598 tai sen aikana. Sisäiset Todisteet: Näytelmän sisäiset viittaukset