Summio

Kirja

Vapauden ja ihmisarvon tuolla puolen

Skinner haastaa vakiintuneet käsityksemme vapaudesta ja ihmisarvosta. Hän väittää, että ne perustuvat vanhentuneisiin ajatuksiin ja että käyttäytymistiede voi rakentaa paremman maailman.

16 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Vapauden ja Arvokkuuden Tuolle Puolen: Syväsukellus B.F. Skinnerin Ajatuksiin

Moi tyypit! Haluatteko jutella B.F. Skinnerin klassikosta "Beyond Freedom and Dignity"? Mahtava valinta! Tämä kirja on todellinen mielen mullistaja, ja rehellisesti sanottuna se saa kyseenalaistamaan kaiken, mitä luulit tietäväsi itsestäsi ja yhteiskunnasta. Skinner, psykologian suurnimi, heittää käytännössä kranaatin meidän mukavuusalueellemme rakentamiin ajatuksiin täydellisestä vapaudesta ja synnynnäisestä henkilökohtaisesta arvokkuudesta. Hän on tyyliin "Hetkinen, ehkä ne jutut eivät olekaan ihan sitä, mitä luulette, ja rehellisesti, ne saattavat jopa hidastaa meitä." Kuvitelkaa istuvanne alas superälykkään, hieman radikaalin tiedemiehen kanssa, joka on tutkinut ihmisten ja eläinten oppimista ja käyttäytymistä vuosikymmeniä. Sellainen fiilis tästä kirjasta tulee. Hän ei yritä olla ilkeä tai vähätellä ketään; hän uskoo vilpittömästi, että ymmärtämällä käyttäytymisen tiedettä – mitä hän kutsuu radikaaliksi behaviorismiksi – voimme itse asiassa rakentaa paremman maailman. Maailman, joka on tehokkaampi, rauhallisempi ja ehkä jopa onnellisempi. Mutta päästäksemme sinne, hän väittää, meidän on hylättävä jotkin syvimmistä uskomuksistamme ihmisluonnosta, erityisesti ajatus siitä, että olemme itsenäisiä toimijoita, jotka tekevät valintoja puhtaan vapaan tahdon perusteella, ja että arvomme tulee jostain sisäisestä, järkkymättömästä arvokkuudesta. Miksi tämä sitten on niin iso juttu? Skinnerin pääväite on, että käyttäytymistämme ei todellisuudessa ohjaa mikään sisäinen henki tai mystinen 'itse'. Sen sijaan sitä muokkaa ympäristömme, erityisesti tekojemme jälkeiset seuraukset. Miettikääpä: jos teette jotain ja tapahtuu jotain hyvää, teette todennäköisemmin saman uudelleen. Jos teette jotain ja tapahtuu jotain huonoa, yritätte todennäköisesti välttää sen tekemistä uudelleen. Tämä on operantti ehdollistuminen pähkinänkuoressa, ja Skinner uskoi sen olevan perustavanlaatuinen periaate, joka hallitsee kaikkea käyttäytymistä, aina rotasta vipua painamassa siihen, että te valitsette aamiaiseksenne jotain tiettyä. Kun hän puhuu 'vapauden' ja 'arvokkuuden' hylkäämisestä, hän ei tarkoita, että meidän pitäisi kaikki muuttua roboteiksi tai että ihmiset eivät olisi tärkeitä. Ei todellakaan. Hän sanoo, että perinteiset käsityksemme vapaudesta ja arvokkuudesta perustuvat virheellisiin oletuksiin. Luulemme olevamme vapaita, koska emme tunne tulevamme pakotetuiksi, ja tunnemme arvokkuutta, koska uskomme olevamme oman kohtalomme herroja. Mutta Skinner väittäisi, että nämä tunteet ovat vain sivutuote todellisten vaikuttavien voimien – ympäristön ehdollistumien, vahvistushistorian, geneettisten taipumusten – ymmärtämättömyydestä. Tunemme itsemme vapaiksi, koska kontrolloivat voimat ovat hienovaraisia, tai koska olemme oppineet jättämään ne huomiotta, tai koska olemme sisäistäneet ne niin syvästi, että ne tuntuvat omalta tahdoltamme. Entä arvokkuus? Hän ehdottaa, että se liittyy usein siihen, miten annamme kunniaa. Kun joku menestyy, kiitämme häntä, hänen ponnistelujaan,

Vapaan Tahdon Illuusio

Skinner on melko suorasanainen tässä: tunne vapaudesta, tunne siitä, että 'olisin voinut tehdä toisin', on suurelta osin illuusio. Miksi? Koska emme yleensä tunne niitä ympäristötekijöitä, jotka muokkaavat valintojamme. Kun käyttäytymistämme kontrolloivat ilmeiset ulkoiset voimat – kuten joku, joka pitää asetta ohimollasi – tunnistamme sen pakkokeinoksi. Mutta kun kontrolli on hienovaraisempaa – kuten lapsuudenkasvatuksen juurtuneet tavat, vertaisryhmän sosiaalinen paine tai työpaikan hienovaraiset vahvistimet – meillä on taipumus liittää tuloksena oleva käyttäytyminen 'omaan vapaaseen valintaamme'. Skinner väittää, että tämä on virhe. Kaikki käyttäytyminen määräytyy edeltävien syiden perusteella, yhdistelmä geneettistä perimää ja, mikä tärkeämpää, ympäristön seurausten (vahvistaminen ja rankaiseminen) historiaa. Hän sanoisi, että kun valitset lukea tämän yhteenvedon, se ei johdu siitä, että pieni 'sinä' sisälläsi päätti yllättäen. Se johtuu kokonaisesta tapahtumaketjusta: ehkä olet kiinnostunut psykologiasta, ehkä olet kuullut Skinneristä, ehkä haluat tehdä vaikutuksen johonkuhun, ehkä vitkuttelet jotain muuta. Kaikki nämä ovat ympäristötekijöitä, menneitä kokemuksia ja todennäköisiä seurauksia, jotka tekevät tämän lukemisesta todennäköisempää kuin esimerkiksi yhtäkkiä päättäisit opetella jongleeraamaan liekehtiviä soihtuja (ellei sinua ole tietenkin vahvistettu siihen!). Ongelma vapaan tahdon idean kynsissä pysymisessä on Skinnerin mukaan se, että se estää meitä etsimästä käyttäytymisen todellisia syitä. Jos joku käyttäytyy huonosti, syytämme häntä – hänen luonnettaan, hänen valintojaan. Emme katso ympäristötekijöitä, jotka ovat saattaneet johtaa kyseiseen käyttäytymiseen. Tämä tekee ongelmien ratkaisemisesta vaikeaa. Jos opiskelija ei opi, hänen 'laiskuutensa' syyttäminen ei auta. Oppimisen vahvistamatta jättävien ympäristötekijöiden ymmärtäminen luokkahuoneessa, kotona tai opetussuunnitelmassa on avainasemassa. Skinnerin radikaali behaviorismi ehdottaa, että meidän tulisi hylätä 'sisäisen ihmisen' käsite käyttäytymisen lähteenä ja sen sijaan keskittyä havaittavaan vuorovaikutukseen organismin ja sen ympäristön välillä. Tämä muutos on ratkaisevan tärkeä tehokkaiden tapojen kehittämiseksi ihmiselämän ja yhteiskuntien parantamiseksi.

Arvokkuuden Myytti

Samoin kuin vapaudenkin kohdalla, Skinner väittää, että 'arvokkuuden' käsite on ongelmallinen. Arvokkuus, siinä tavassa, jolla sitä yleensä käytämme, viittaa taipumukseen antaa kunniaa tai kunnioitusta ihmisille heidän saavutuksistaan. Kun joku tekee jotain ihailtavaa, kiitämme hänen älykkyyttään, ponnistelujaan, luonnettaan. Näemme hänet hyvien tekojensa lähteenä. Skinner kutsuu tätä arvokkuuden 'saavutukseksi'. Mutta hän huomauttaa, että tämä ajattelutapa on usein puolustusmekanismi. Kun asiat menevät hyvin, otamme kunnian. Kun asiat menevät huonosti, meillä on taipumus liittää ne ulkoisiin tekijöihin – huono onni, vaikeat olosuhteet, epäoikeudenmukaisuus. Tämä suojaa egoamme. Skinner uskoo kuitenkin, että tämä on virheellinen näkökulma. Hän väittää, että saavutukset ovat harvoin pelkästään yksilön 'tahdon' tuotetta. Ne ovat seurausta monimutkaisesta geneettisten tekijöiden, ympäristöolosuhteiden ja vahvistushistorian vuorovaikutuksesta. Esimerkiksi loistavan tiedemiehen löydöt eivät johdu pelkästään hänen synnynnäisestä neroudestaan. Ne ovat myös seurausta vuosien koulutuksesta, pääsystä resursseihin, tukevista kollegoista, tieteellistä tutkimusta kannustavista kulttuurisista arvoista ja lukemattomista vahvistamisen tilanteista (kuten julkaisun saaminen, apurahojen saaminen tai läpimurron tekeminen). Liittämällä menestys yksinomaan yksilöön ylläpidämme hänen arvokkuuttaan, mutta hämärrämme ne ympäristötekijät, jotka johtivat kyseiseen menestykseen. Tämä vaikeuttaa positiivisten tulosten toistamista ja negatiivisten käsittelemistä. Jos emme voi tunnustaa ympäristön roolia, emme voi tehokkaasti muuttaa sitä edistämään enemmän positiivisia saavutuksia kaikille. Skinner ehdottaa, että rakentavampi lähestymistapa olisi siirtää painopiste 'kunnia-antimisesta' 'syiden ymmärtämiseen'. Sen sijaan, että kiittäisimme yksilön 'hyveellisyyttä' eettisestä toiminnasta, meidän tulisi tutkia ympäristöolosuhteita, jotka kannustavat eettiseen käyttäytymiseen. Tämä ei tarkoita, että lopettaisimme hyvien tekojen arvostamisen, vaan pikemminkin sitä, että ymmärrämme ne syvemmin ja voimme siksi suunnitella ympäristöjä, jotka tuottavat niitä enemmän. Tämä näkökulma on haastava, koska se pyytää meitä vähättelemään yksilöllistä kiitosta ja keskittymään järjestelmällisiin parannuksiin. Se ehdottaa, että todellinen edistys ei löydy sankareiden juhlimisesta, vaan parempien järjestelmien suunnittelusta.

Vahvistamisen Voima

Tämä on Skinnerin behavioristisen tieteen kulmakivi. Operantti ehdollistuminen, prosessi, jolla käyttäytymistä vahvistetaan tai heikennetään sen seurauksilla, on keskeinen. Vahvistaminen on mitä tahansa, mikä lisää käyttäytymisen todennäköisyyttä tapahtua uudelleen. On kaksi päätyyppiä: Positiivinen Vahvistaminen: Jotain toivottavaa lisätään käyttäytymisen jälkeen. (esim. lapsen kehuminen tai tarran antaminen huoneen siivoamisesta). Negatiivinen Vahvistaminen: Jotain epätoivottavaa poistetaan käyttäytymisen jälkeen. (esim. kovan hälytysäänen lopettaminen, kun kiinnität turvavyön). Skinner väitti, että vahvistaminen on paljon tehokkaampaa käyttäytymisen muokkaamisessa ja ylläpitämisessä kuin rankaiseminen. Rankaiseminen voi tukahduttaa käyttäytymisen väliaikaisesti, mutta sillä on usein negatiivisia sivuvaikutuksia: se voi johtaa pelkoon, aggressioon, välttämiseen, eikä se opeta toivottua vaihtoehtoista käyttäytymistä. Vahvistaminen sen sijaan rakentaa toivottuja käyttäytymismalleja ja luo positiivisia assosiaatioita. Hän uskoi, että suuri osa yhteiskunnassa näkemästämme käyttäytymisestä – yhteistyö, ahkera työ, luovuus, eettinen käytös – ylläpidetään hienovaraisilla vahvistamisen muodoilla. Käymme töissä, koska saamme palkkaa (positiivinen vahvistaminen), ja ehkä siksi, että vältämme työttömyyden epämiellyttävyyden (negatiivinen vahvistaminen). Autamme muita, koska se tuntuu hyvältä (positiivinen vahvistaminen) tai koska se välttää sosiaalisen paheksunnan (negatiivinen vahvistaminen). Keskeinen oivallus on, että jos haluamme parantaa yhteiskuntaa, meidän on tarkoituksella suunniteltava ympäristöjä, jotka hyödyntävät vahvistamista tehokkaasti. Tämä tarkoittaa niiden käyttäytymismallien tunnistamista, joita haluamme edistää, ja sen selvittämistä, miten ne voidaan vahvistaa voimakkaasti ja johdonmukaisesti. Mieti koulutusta: sen sijaan että luotettaisiin arvosanoihin (jotka voivat olla heikko vahvistin, tai jopa rangaistus niille, jotka kamppailevat) ja epäonnistumisen uhkaan, Skinner kannattaisi oppimisprosessin tekemistä itsessään mukaansatempaavaksi ja palkitsevaksi. Tämä voisi sisältää monimutkaisten tehtävien jakamisen pienempiin osiin, välittömän palautteen antamisen ja edistymisen juhlistamisen. Työpaikoilla, sen sijaan että keskityttäisiin pelkästään kurinpitotoimiin heikon suorituksen vuoksi, yritykset voisivat keskittyä hyvän suorituksen vahvistamiseen, kasvuun tähtäävien mahdollisuuksien tarjoamiseen ja positiivisen työympäristön luomiseen. Kyse ei ole työntekijöiden 'hellimisestä'; kyse on tieteellisten periaatteiden soveltamisesta tuottavuuden ja työtyytyväisyyden maksimoimiseksi. Skinnerin visio on sellainen, jossa siirrymme pois aversiivisista (rankaisevista) kontrolleista kohti positiivisia, vahvistavia järjestelmiä. Tämä, hän uskoi, johtaisi inhimillisempään ja tehokkaampaan yhteiskuntaan.

Käyttäytymistekniikan Puolesta Puhuminen

Ottaen huomioon ympäristön kontrollin ja vahvistamisen voiman, Skinner ehdotti, että meidän tulisi aktiivisesti osallistua 'käyttäytymistekniikkaan'. Tämä ei ole mielenhallintaa tai ihmisten pakottamista tekemään jotain. Kyse on tieteellisen käyttäytymisen ymmärryksen hyödyntämisestä ympäristöjen ja järjestelmien suunnittelemiseksi, jotka edistävät ihmisten kukoistusta. Kyse on maailman parantamisesta muokkaamalla tietoisesti ja tieteellisesti vahvistamisen ehdollistumia. Hän näki perinteiset yhteiskunnalliset rakenteet – hallituksen, lain, uskonnon, koulutuksen – usein luottavan vanhentuneisiin ja tehottomiin menetelmiin, pääasiassa rangaistukseen ja sisäisiin tiloihin (kuten omaantuntoon tai moraaliin) vetoamiseen. Nämä menetelmät, hän väitti, ovat usein karkeita ja johtavat ei-toivottuihin sivuvaikutuksiin. Käyttäytymistekniikka sen sijaan olisi ennakoiva ja tieteellinen lähestymistapa. Se sisältäisi: 1. Toivottujen käyttäytymismallien määrittely: Millaisen yhteiskunnan haluamme? Mitkä käyttäytymismallit ovat välttämättömiä sen menestykselle ja kansalaisten hyvinvoinnille? (esim. yhteistyö, tuottavuus, vastuullinen resurssienhallinta, luovuus, empatia). 2. Nykyisen käyttäytymisen syiden ymmärtäminen: Miksi ei-toivottuja käyttäytymismalleja esiintyy? Mitkä ympäristötekijät vahvistavat niitä? 3. Ympäristöjen ja ehdollistumien suunnittelu: Miten voimme jäsentää sosiaalisia, taloudellisia ja koulutusjärjestelmiämme vahvistaaksemme toivottuja käyttäytymismalleja ja vähentääksemme ei-toivottuja? Esimerkiksi sen sijaan, että laeilla rangaistaisiin rikollisuutta ensisijaisesti, käyttäytymistekniikka voisi keskittyä ympäristöjen luomiseen, joissa rikollisuus on epätodennäköisempää (esim. köyhyyden käsitteleminen, koulutuksen parantaminen, turvallisempien yhteisöjen suunnittelu) ja joissa yhteiskunnallisesti hyödyllistä käyttäytymistä vahvistetaan enemmän. Ympäristöpolitiikassa, sen sijaan että luotettaisiin sakkoihin saastuttamisesta, voisimme suunnitella järjestelmiä, jotka palkitsevat kestäviä käytäntöjä ja tekevät ympäristöystävällisistä valinnoista helpoimpia ja palkitsevimpia. Tämä voisi sisältää taloudellisia kannustimia, yhteisön tunnustusta ja kestävien vaihtoehtojen tekemistä helpommin saataville ja houkuttelevammiksi. Skinner tunnusti eettiset huolenaiheet. Kuka päättää, mitkä käyttäytymismallit ovat 'toivottavia'? Miten estämme tätä muuttumasta sorron välineeksi? Hän väitti, että tällaisen yhteiskunnan 'suunnittelijat' olisivat itsekin käyttäytymisperiaatteiden tuotetta, ja että lopullisena tavoitteena olisi luoda järjestelmä, joka hyödyttää kaikkia, ei vain hallitsevaa eliittiä. Hän uskoi, että vaihtoehto – nykyisten, usein tehottomien, järjestelmien jatkaminen – oli paljon vaarallisempi. 'Arvokkuus' ja 'vapaus', joita vaalimme, ovat hänen mukaansa usein esteitä käyttäytymistekniikan tehokkuuden tunnustamiselle. Hylkäämällä nämä perinteiset käsitteet voimme omaksua tieteellisemmän ja potentiaalisesti tehokkaamman lähestymistavan paremman

Kritiikki ja Vastaväitteet

On olennaista tunnustaa, että Skinnerin ajatukset ovat kohdanneet merkittävää kritiikkiä. Monet pitävät hänen näkemystään ihmisluonnosta liian yksinkertaisena tai jopa dehumanisoivana. Tarkastellaan joitakin yleisiä kritiikkejä: Ihmiskokemuksen Yksinkertaistaminen: Kriitikot väittävät, että Skinner vähättelee ihmisen tietoisuuden, tunteiden, aikomusten ja subjektiivisen kokemuksen rikkautta ja monimutkaisuutta. Käsitteitä, kuten rakkaus, luovuus ja moraali, on vaikea selittää täysin pelkästään vahvistushistorioiden avulla. 'Sisäinen' vs. 'Ulkoinen' Jako: Vaikka Skinner keskittyy havaittavaan käyttäytymiseen ja ympäristöön, monet uskovat, että sisäisillä mielentiloilla (ajatukset, tunteet, uskomukset) on kausaalinen rooli käyttäytymisessä, eivätkä ne ole vain sivutuotteita. Esimerkiksi kognitiivinen psykologia korostaa mielensisäisten esitysten ja prosessoinnin roolia. Agenttiuden ja Vastuuongelma: Jos kaikki käyttäytyminen on ympäristön määräämää, mitä tapahtuu henkilökohtaiselle vastuulle? Voimmeko pitää ihmisiä vastuullisina teoistaan? Skinnerin vastaus oli, että meidän tulisi keskittyä muuttamaan ympäristöolosuhteita, jotka johtavat haitalliseen käyttäytymiseen, sen sijaan että syyttäisimme yksilöitä. Monet pitävät tätä kuitenkin tyydyttämättömänä. 'Kuka Kontrolloi Kontrolloijia?' Dilemma: Jos meidän on suunniteltava yhteiskuntaa käyttäytymisperiaatteiden avulla, kuka saa olla suunnittelija? Miten varmistamme, etteivät vallanpitäjät käytä käyttäytymisteknologiaa omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa? Skinner uskoi, että kontrolloijatkin olisivat käyttäytymisperiaatteiden alaisia ja että tavoitteena olisi yhteiskunta, joka hyödyttää kaikkia, mutta tämä pysyy merkittävänä eettisenä esteenä. Eettiset Implikaatiot: Ihmiskäyttäytymisen 'suunnittelun' ajatus herättää syvällisiä eettisiä kysymyksiä autonomiasta, manipuloinnista ja hyvästä elämästä. Onko elämä, jota eletään huolellisesti suunnitellun positiivisen vahvistamisen alla, todella 'vapaa' tai 'täyttymys' siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme? Skinner itse käsitteli joitain näistä kohdista väittäen, että perinteiset vapauden ja arvokkuuden käsitteet olivat itsessään esteitä edistykselle ja että hänen lähestymistapansa, vaikkakin haastava, tarjosi parhaan tien eteenpäin. Hän uskoi, että käyttäytymisen ympäristötekijöiden ymmärtäminen johtaisi suurempaan hyvinvointiin, ei vähempään.