Summio

Kirja

En halua mitään. Miksi emme enää ymmärrä, mitä haluamme, ja iloitse elämästä matkalla kohti tavoitetta

Julia Pirumovan kirja on opas omiin haluihin, joka auttaa ymmärtämään, miksi menetämme niihin yhteyden ja miten löydämme elämänilon uudelleen.

21 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Kun elämä tuntuu tyhjältä: Löydä uudelleen halusi elää ja toimia

Hei kaveri! Oletko koskaan tuntenut sellaista outoa tyhjyyttä sisälläsi, vaikka ulkoisesti kaikki näyttäisi olevan ihan kohdillaan? Tiedätkö, sellainen fiilis, että elät ikään kuin jonkun muun laatimassa käsikirjoituksessa, suoritat suoritusta suorituksen perään ilman todellista iloa tai päämäärää? Tuttuja ajatuksia, eikö vain: "En tiedä, mitä haluan", "Miksi en ole onnellinen, vaikka kaikki on?" tai "Pitää muuttaa jotain, mutta en vain keksi mitä". Usein syytämme itseämme: olemme laiskoja, meiltä puuttuu tahdonvoimaa tai olemme vain jotenkin viallisia. Mutta todellisuudessa näiden tunteiden takana ei useinkaan ole motivaation puute, vaan jotain syvempää. Psyykemme on uskomattoman taitava suojautumaan. Se suojaa meitä kivulta, pettymyksiltä, hylätyksi tulemisen pelolta – kaikelta, mikä voisi satuttaa. Tähän kuvioon astuu mukaan Júlia Pirúmova, kokenut psykoterapeutti ja suosittu psy-bloggaaja. Hän on kirjoittanut kirjan, joka on kuin kompassi oman sisäisen maailmamme kartoittamiseen. Kirjassa hän pureutuu siihen, miksi tämä niin luonnollinen mekanismi, 'haluaminen', voi mennä jumiin ja ennen kaikkea, miten voimme oppia jälleen kuulemaan ja seuraamaan omia todellisia halujamme. Pirúmovan kirjan jälkeen voit hänen mukaansa: Lopettaa itsesi piiskaamisen laiskuudesta, heikkoudesta tai tunteesta, että et ole tarpeeksi hyvä. Se jatkuva syyllisyys elämää myrkyttää. Oppia erottamaan aidot omat halusi niistä neuroottisista korvikkeista, joita usein luulemme haluiksi (kuten halu omistaa kallis auto saadaksesi hyväksyntää). Tutustua käytännön harjoituksiin, jotka auttavat 'sulattamaan' tukahdutetut halut ja herättämään sisäisen kipinän uudelleen. Ja tärkeintä: palauttaa yhteys itseesi, siihen mikä sinulle on oikeasti merkityksellistä. Palauttaa itsesi itsellesi. Sukelletaanpa syvemmälle, mitä kaikkea mielenkiintoista ja tärkeää tästä löytyy.

Mistä tämä haluttomuus oikein kumpuaa?

Ajattele, että halusi ovat kuin sisäinen kompassi. Sen pitäisi näyttää suuntaa, kertoa, mikä tekee sinut onnelliseksi. Mutta mitä tapahtuu, kun kompassi on rikki tai osoittaa minne sattuu? Alamme harhailla, eksyä, tuntea olomme kadonneeksi. Júlia Pirúmova selittää hienosti, että halun menettäminen ei ole sairaus tai vika. Se on usein seurausta elämänkokemuksistamme. Jo lapsena meitä opetetaan olemaan 'kilttejä', 'oikeita', vastaamaan odotuksia. Vanhemmat, opettajat, yhteiskunta – kaikki välittävät omia käsityksiään onnesta ja menestyksestä. Vähitellen alamme elää näiden ulkoisten käsikirjoitusten mukaan, ja omat halumme jäävät taka-alalle, hiljaisiksi kuiskauksiksi. Toinen suuri syy on pelko. Pelko epäonnistumisesta: "Mitä jos yritän, enkä onnistu? Kaikki naureskelevat, ja minusta tuntuu idiootilta." Pelko menestyksestä: "Mitä jos onnistun? Se on valtava vastuu! Kaikki odottavat minulta entistä enemmän, enkä ehkä selviä." Pelko hylätyksi tulemisesta: "Mitä jos näytän todellisen itseni, omat haluni, ja minua ei hyväksytä? Parempi olla kuin muut." Nämä pelot rakentavat kuin betonimuurin todellisten pyrkimystemme ympärille. Psyyke on ihmeellinen suojelija. Kun se aistii potentiaalisen uhan (kipu, pettymys, hylkäys), se voi 'jäädyttää' itse halun, jotta välttäisimme uhan. Vähän kuin jos polttaisit itsesi pahasti, alkaisit pelätä kuumaa hellaa, vaikka se olisi kylmä. Aluksi se oli selviytymiskeino, mutta ajan myötä alat vältellä jopa turvallisia tilanteita. Tuloksena on noidankehä: emme tiedä, mitä haluamme, joten emme tee mitään. Tekemättömyys synnyttää syyllisyyttä ja tyytymättömyyttä. Tämä puolestaan vahvistaa pelkoja ja epävarmuutta, mikä entisestään lukitsee halut. Tästä kehästä on vaikea päästä pois, mutta se on ehdottomasti mahdollista.

Mitä ovat 'aidot' halut ja miten ne erottaa 'väärennöksistä'?

Tässä alkaa se todellinen syväsukellus. Me sekoitamme usein omat, aidot halumme niihin, jotka on meille syötetty ulkopuolelta. Miten tämän eron sitten huomaa? Aidot halut: Ne tulevat sisältäpäin. Ne eivät ole jotain, mitä 'pitäisi' haluta, vaan jotain, mikä todella resonoi sielussa. Se voi olla jotain pientä: oppia soittamaan kitaraa, matkustaa vuorille, viettää ilta läheisten kanssa, lukea kiehtova kirja. Ne antavat energiaa. Kun ajattelet aitoa halua, tunnet virtaa, odotusta, iloa. Vaikka tie sen luo olisi kivinen, pelkkä ajatuskin inspiroi. Ne liittyvät arvoihisi. Aidot halut ovat yleensä linjassa sen kanssa, mikä elämässäsi on todella tärkeää (perhe, luovuus, itsensä kehittäminen, muiden auttaminen jne.). Ne eivät vaadi muiden hyväksyntää. Sinun ei tarvitse todistella kenellekään, että halusi on 'oikea' tai 'siisti'. Haluat sen itsellesi. Neuroottiset korvikkeet (halujen illuusiot): Ne ovat ulkoa päin tuotuja. 'Minun pitäisi haluta uutta autoa, koska naapurilla on sellainen', 'Minun pitäisi rakentaa menestyvä ura, koska isä niin käski', 'Minun pitäisi olla aina iloinen ja positiivinen, koska niin kuuluu'. Ne aiheuttavat ahdistusta ja jännitystä. Kun ajattelet tällaista 'halua', tunnet todennäköisesti painetta, pelkoa epäonnistumisesta, levottomuutta. Ne liittyvät pelkoihin tai komplekseihin. Halu näyttää paremmalta kuin muut, todistaa jotain jollekin, välttää yksinäisyyttä, saada vahvistusta omasta tärkeydestä. Ne vaativat ulkoista vahvistusta. Sinulle on tärkeää, että muut hyväksyvät 'halusi', että se näyttää arvokkaalta heidän silmissään. Júlia Pirúmova ehdottaa katsomaan asiaa näin: aidot halumme ovat kuin siemeniä, jotka kasvavat omasta sisäisestä mullastamme. Neuroottiset korvikkeet ovat kuin keinotekoisia kukkia, joita yritämme liimata ulkopuolelle näyttääksemme paremmilta. Miten sitten oppia erottamaan nämä toisistaan? Kirjailija tarjoaa muutamia harjoituksia. Kokeile esimerkiksi kuvitella, että sinulla olisi rajattomasti rahaa ja aikaa. Mitä tekisit? Älä mieti, mikä on 'hienoa' tai 'loogista'. Anna mielikuvituksesi lentää. Kirjoita ylös kaikki, mitä mieleesi tulee. Analysoi sitten listaa: mitkä kohdat herättävät aidon tunteen, ilon, odotuksen? Mitkä tuntuvat velvollisuudelta tai siltä, että 'pitäisi' olla listalla? Toinen tapa on seurata omia reaktioitasi. Kun ajattelet jotain, mitä luulet haluavasi, kiinnitä huomiota kehosi tuntemuksiin. Rentous, keveys, lämpö – ne viittaavat todennäköisemmin aitoon haluun. Jännitys, raskaus, puristus rinnassa – ne voivat olla merkki neuroottisesta korvikkeesta.

Käytännön askeleet: Miten 'sulattaa' tukahdutetut halut?

Hyvä uutinen on, että haluamisen mekanismin voi korjata. Se ei ole lopullisesti kadonnut. Júlia Pirúmovan kirja tarjoaa kokonaisen arsenaalin työkaluja tähän. Ne tähtäävät niihin suojablokkeihin, jotka estävät meitä kuulemasta itseämme. 1. Yhteyden palauttaminen kehoon: Usein aidot halumme 'asuvat' kehossamme. Olemme niin tottuneet elämään 'päässä', että olemme unohtaneet kuunnella kehon signaaleja. Tietoisuusharjoitukset, meditaatio, jooga, tanssi – kaikki, mikä auttaa palaamaan kehoon, voi auttaa myös halujen löytämisessä. Tunne vain, missä kehossasi jokin ajatus, halu tai tunne resonoi. 2. Pelkojen työstö: Kuten jo puhuimme, pelot ovat suurimpia blokkereita. Niitä ei kannata taistella vastaan, vaan ymmärtää. Mitä tarkalleen pelkäät? Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos yrität toteuttaa haluasi? Entä pahinta, mitä voi tapahtua, jos jatkat halujesi tukahduttamista? Usein käy ilmi, että pelot ovat liioiteltuja ja todellisuus ei olekaan niin hirveä. Kirjailija tarjoaa tekniikoita, joilla voi asteittain lähestyä pelottavaa tilannetta ja tottua siihen. 3. 'Velvollisuuksien' uudelleenarviointi: Listaa ylös kaikki, mitä 'sinun pitäisi' tehdä, haluta, olla. Kysy sitten itseltäsi: 'Haluaako minä tätä todella? Kuka sen minulle sanoi? Miksi minun pitäisi?' Usein käy ilmi, että suurin osa näistä 'velvollisuuksista' on ulkopuolelta opittuja asenteita, jotka eivät sovi meille lainkaan. Niistä luopuminen vapauttaa valtavasti energiaa ja tilaa aidoille haluille. 4. Pienet askeleet ja kokeilut: Ei tarvitse heti hypätä syvään päähän. Aloita pienestä. Jos olet aina halunnut opetella piirtämään, osta vihko ja kynät. Jos unelmoit uudesta harrastuksesta, mene kokeilutunnille. Tärkeintä on aloittaa toiminta, ottaa pieniä askelia haluttua suuntaa kohti. Jokainen askel on hypoteesin testaus, koe. Ja vaikka jokin ei onnistuisikaan, se ei ole maailmanloppu, vaan vain kokemus. 5. Halupäiväkirjan pitäminen: Kirjoita ylös kaikki, mitä mieleesi tulee, jopa ne kaikkein oudommat ja ensi silmäykseltä epärealistisimmat halut. Lue merkintöjäsi uudelleen, etsi toistuvia teemoja ja tarpeita. Tämä auttaa ymmärtämään itseäsi ja syvempiä tarpeitasi paremmin. 6. Itsensä salliminen 'haluta': Tärkeintä on antaa itselleen lupa haluta. Ilman syyllisyyttä, ilman itse asetettuja rajoituksia. Tunnustaa, että omat halut ovat oikeutettuja, vaikka ne eivät vastaisikaan muiden odotuksia tai yleisiä normeja. Tämä on itsekunnioituksen ja itsensä rakastamisen teko.

Kun kaikki on, mutta onnea ei: Mielenrauhaa saavutusten tuolle puolen

Tämä paradoksi – 'kaikki on, mutta onnea ei' – on hyvin yleinen nykymaailmassa. Elämme kulutus- ja suorituskeskeisessä kulttuurissa. Meitä vakuutetaan jatkuvasti, että onni on menestyksen tulosta: hyvä työ, paljon rahaa, kaunis auto, iso talo, täydellinen perhe. Tavoittelemme näitä asioita, saavutamme ne, ja sitten… huomaamme, ettei onnea silti ole löytynyt. Júlia Pirúmova selittää, että tällaisessa tilanteessa joudumme usein 'hedonistisen adaptaation' ansaan. Opimme nopeasti hyvään. Uusi auto ei enää ilahduta kuukauden päästä, ylennys puolen vuoden päästä. Tarvitsemme jatkuvasti uuden 'annoksen' saavutuksia tunteaksemme itsemme edes hieman paremmin. Se on kuin yrittäisi sammuttaa janoa suolavedellä – mitä enemmän juot, sitä kovempi jano. Ongelma on, että etsimme onnea väärästä paikasta. Etsimme sitä ulkoisista attribuuteista, kun se on paljon syvemmällä – sisäisissä tiloissamme, elämästä löytämässämme merkityksessä. Mitä sitten tehdä, jos tuntuu, että kaikki on, mutta onnea ei ole? 1. Lopeta ulkoisen tavoittelu. Tunnista, että kilpajuoksu muiden sääntöjen mukaan on umpikuja. Aloita fokuksen siirtäminen siitä, 'mitä minulla on', siihen, 'kuka minä olen' ja 'mikä minulle on todella tärkeää'. 2. Etsi merkitystä tekemisestä, älä lopputuloksesta. Älä vain saavuta tavoitetta, vaan nauti sen saavuttamisen prosessista. Löydä jotain, mitä teet mielelläsi itsessään, vaikka se ei toisi 'statusta' tai suurta palkkaa. Se voi olla luovuutta, vapaaehtoistyötä, muiden auttamista, uuden oppimista. 3. Harjoittele kiitollisuutta. Etsi joka päivä muutama asia, josta olet kiitollinen. Se auttaa arvostamaan sitä, mitä jo on, ja siirtää fokuksen puutteesta runsauteen. 4. Rakenna syviä ihmissuhteita. Todellinen onni liittyy usein suhteidemme laatuun. Aika läheisten kanssa, vilpitön vuorovaikutus, tuki – näitä ei voi ostaa rahalla. 5. Hyväksy epätäydellisyys. Elämä ei ole koskaan täydellistä. Omien virheiden, epäonnistumisten ja vaikeuksien hyväksyminen on myös osa polkua onneen. Älä tavoittele saavuttamatonta ihannetta, vaan arvosta itseäsi sellaisena kuin olet. Pirúmovan kirja on kutsu tällaiseen sisäiseen etsintään. Se ei lupaa taikakaavaa, mutta antaa välineitä, joilla voit aloittaa etsinnän itse.

'Hauraat ihmiset' ja haavoittuvuuden voima: Miksi on tärkeää olla oma itsensä

Júlia Pirúmovan ensimmäisen kirjan, 'Hauraat ihmiset', nimi kertoo paljon. Usein yritämme vaikuttaa vahvoilta, läpäisemättömiltä, aina itsevarmoilta. Mutta tämän vahvuuden naamion takana piilee usein pelkoa, epävarmuutta, haavoittuvuutta. Ja juuri tämä 'hauraus', tämä haavoittuvuus, voi paradoksaalisesti olla todellinen voimamme. Kun lakkaamme pelkäämästä näyttää haavoittuvuuttamme, tulemme aidoiksi. Voimme olla omia itsejämme, kaikkine heikkouksinemme ja epätäydellisyyksiemme kanssa. Tämä tekee meistä paradoksaalisesti vahvempia, koska lakkaamme käyttämästä energiaa väärennetyn kuvan ylläpitämiseen. Júlia Pirúmova korostaa teoksissaan jatkuvasti haavoittuvuuden hyväksymisen tärkeyttä: Haavoittuvuus ei ole heikkoutta. Se on rehellisyyttä itselle ja muille. Se on rohkeutta näyttää todellinen itsensä. Haavoittuvuuden hyväksyminen avaa ovet läheisyyteen. Kun avaudumme muille, annamme heidän nähdä meidät todellisina. Tämä on perusta syville ja aidoille ihmissuhteille. Haavoittuvuus mahdollistaa oppimisen ja kasvamisen. Kun tunnustamme, ettemme tiedä jotain tai pelkäämme jotain, avaamme itsemme uudelle kokemukselle ja mahdollisuuksille. Todellinen voima on itsensä hyväksymisessä. Ei siinä, että on täydellinen, vaan siinä, että hyväksyy itsensä kaikkine 'epätäydellisyyksineen'. Tämä kirja on jatkoa tälle ajatukselle. Se auttaa meitä ymmärtämään, että 'haluttomuutemme', apatiamme, tyhjyyden tunteemme – nekin ovat osa meitä. Ja sen sijaan, että taistelisimme niitä vastaan, kieltäisimme tai tuomitsisimme itseämme, voimme tutkia niitä. Ymmärtää, mitä funktiota ne palvelevat, mitä pelkoja niiden takana on, ja miten voimme parantaa näitä haavoja. Kun lakkaamme syyttämästä itseämme 'vääränlaisiksi olemisesta', vapautamme valtavan resurssin. Tätä resurssia voidaan suunnata todellisten halujemme kuulemiseen ja niiden suuntaan liikkumiseen. Tie ei aina ole helppo, mutta se on meidän oma tiemme, ei jonkun muun meille määräämä.