Tiivistelmän esikatselu
Talous: Teorioiden ja todellisuuden kohtaaminen 1900-luvun alussa
Morjesta! Sukelletaanpa aiheeseen, joka saattaa kuulostaa vähän akateemiselta, mutta on itse asiassa yllättävän kiehtova: taloustieteen rooli, no, elämässä. Tiedäthän, ne oikeat jutut – työt, raha, yhteiskunta, kaikki se sekamelska. Kyse ei ole pelkästään pölyisistä oppikirjoista, vaan siitä, auttavatko ekonomistien kehittämät hienot teoriat todella selvittämään arkipäivän sotkuisia ongelmia. Kurkistetaanpa, miten nämä ideat näyttäytyivät 1900-luvun alussa, aikana, joka oli monin tavoin yhtä kaoottinen ja mullistava kuin nykypäivä. Ja arvaa mitä? Monet silloiset väittelyt herättävät kiistoja yhä tänäkin päivänä. Joten, turvavyöt kiinni, sillä tutkimme talousteorian ja varsinaisen taloudellisen maailman välistä suhdetta, kyseenalaistamme taloustieteen luonteen ja merkityksen, pohdimme, onko taloustiede vain hieno tapa oikeuttaa vallitseva tila (apologetiikkaa kenelle tahansa?), ja pureudumme taloudellisen individualismin ideaan.
Luku 1: Kietoutunut verkko – Talousteoria vs. Todellinen maailma
Kuvittele yrittäväsi navigoida vilkkaassa kaupungissa pienen kylän kartan avulla. Sellaista se on, kun talousteoriat irtautuvat todellisuudesta. 1900-luvun alkupuolella tämä oli valtava ongelma. Oli nerokkaita mieliä, jotka kehittivät monimutkaisia malleja – ajattele tarjonta- ja kysyntäkäyriä, arvoteorioita, ideoita siitä, miten markkinoiden pitäisi toimia. Ne olivat usein elegantteja, matemaattisesti järkeviä ja rehellisesti sanottuna älyllisesti tyydyttäviä. Mutta kun niitä yritettiin soveltaa tehtaiden, maatilojen ja kasvavien kaupunkien karuun todellisuuteen, asiat alkoivat muuttua… kiusallisiksi. Mieti varhaisen teollisen vallankumouksen vaikutusta. Olihan valtavaa varallisuuden luomista, totta kai, mutta myös hirveitä työoloja, lapsityövoimaa ja valtavaa eriarvoisuutta. Aikakauden talousteoriat, jotka usein keskittyivät tehokkuuteen ja rationaalisiin toimijoihin, kamppailivat joskus ottamaan huomioon inhimillisen hinnan. Ne saattoivat selittää, miten tehdas tuotti voittoa, mutta ne usein epäonnistuivat selittämään, miksi työntekijöille maksettiin nälkäpalkkaa tai miten luoda tasapuolisempi jako tästä varallisuudesta. Teoriat olivat kuin täydellisesti viritetty moottori, mutta ne oli kiinnitetty autoon, joka ajoi kuoppaisella, arvaamattomalla tiellä. Tämä yhteys puute ei ollut vain abstrakti älyllinen ongelma; sillä oli todellisia seurauksia. Päättäjät, yritysjohtajat ja jopa sosiaalireformistit yrittivät käyttää näitä taloudellisia ideoita ohjaamaan päätöksiä. Jos teoriat itsessään olivat puutteellisia tai epätäydellisiä, myös niihin perustuvat päätökset saattoivat olla. Näimme talousteorioiden käytettävän oikeuttamaan laissez-faire-politiikkaa, väittäen, että markkinat järjestyisivät itsestään, vaikka 'järjestyminen' tarkoitti laajalle levinnyttä köyhyyttä ja sosiaalista levottomuutta. Ajatuksena oli, että jos kaikki vain tavoittelisivat omaa taloudellista etuaan, 'näkymätön käsi' johtaisi parhaaseen lopputulokseen kaikille. Kuulostaa siistiltä, eikö? Mutta käytännössä se johti usein siihen, että vallassa olevat tulivat vallanpitäjämmiksi ja haavoittuvaiset jäivät jälkeen. Tämän ytimessä oleva jännite on abstraktien, usein yksinkertaistettujen mallien, joita ekonomistit käyttävät, ja monimutkaisen, sotkuisen, usein epärationaalisen ihmiskäyttäytymisen ja yhteiskunnallisten rakenteiden välillä. Taloudelliset mallit perustuvat usein oletuksiin – kuten täydellinen informaatio, rationaalinen päätöksenteko ja ulkoisvaikutusten (kolmansille osapuolille aiheutuvat kustannukset tai hyödyt) puuttuminen. Mutta todellisessa maailmassa? Informaatio on epätäydellistä, ihmisiä ohjaavat tunteet ja vinoumat yhtä paljon kuin logiikka, ja tehtaan saasteet vaikuttavat ehdottomasti paikalliseen yhteisöön, maksoipa tehtaanomistaja siitä 'hinnan' tai ei. Tämä luku, tai ainakin sen henki, on kutsu jatkuvasti kyseenalaistaa taloudellisten kehystemme relevanssia. Käytämmekö työkaluja, jotka heijastavat tarkasti elämäämme, vai pidämmekö kiinni vanhentuneista
Kuilu 'on' ja 'pitäisi' välillä
Yksi suurimmista haasteista on kuilu sen välillä, mitä talousteoria kuvaa ('on') ja mitä me uskomme yhteiskunnan pitäisi olla ('pitäisi'). Monet talousteoriat ovat kuvailevia – ne pyrkivät selittämään, miten asiat toimivat. Mutta käytämme niitä usein normatiivisesti – argumentoidaksemme, miten asioiden pitäisi olla. Esimerkiksi teoria voi kuvata, miten vapaat markkinat yleensä johtavat tehokkaisiin tuloksiin. Tätä kuvailevaa väitettä voidaan sitten käyttää argumentoidaksemme, että hallitusten ei pitäisi puuttua markkinoihin, vaikka puuttuminen voisikin johtaa parempiin sosiaalisiin tuloksiin tietyissä tapauksissa. Tässä kritiikki terävöityy. Kun taloudellisia malleja, jotka perustuvat tiettyihin oletuksiin, käytetään oikeuttamaan politiikkoja, joilla on negatiivisia sosiaalisia seurauksia, itse teoria joutuu tulenarkaan paikkaan. 1900-luvun alkupuoli oli täynnä tällaisia väittelyitä. Ajattele sosialististen ja kommunististen ideoiden nousua suorana vastareaktiona kapitalististen talouksien ja niiden tukena olevien teorioiden koetuille epäonnistumisille. Vallitseva taloudellinen kehys ei ratkaissut massojen ongelmia, joten ihmiset etsivät vaihtoehtoja.
Oletusten rooli
On ratkaisevan tärkeää ymmärtää minkä tahansa taloudellisen mallin sisään rakennetut oletukset. Kun puhumme 'rationaalisesta toimijasta' (homo economicus), yksinkertaistamme ihmisten käyttäytymistä. Ihmiset eivät aina ole rationaalisia; he voivat olla altruistisia, pahantahtoisia tai yksinkertaisesti tehdä virheitä. Kun mallit jättävät nämä näkökohdat huomiotta, ne voivat johtaa ennusteisiin, jotka eivät toteudu. Esimerkiksi oletus, että kaikki toimivat puhtaasti oman edun mukaisesti, ei välttämättä ennusta hyväntekeväisyysjärjestöjen tai vapaaehtoistyön olemassaoloa, jotka ovat elintärkeitä osia taloutta ja yhteiskuntaa. Lisäksi mallit usein kohtelevat taloutta suljettuna järjestelmänä, jättäen huomiotta ulkoiset tekijät, kuten ympäristön pilaantumisen tai sosiaalisen koheesion. Nämä 'ulkoisvaikutukset' voivat aiheuttaa valtavia taloudellisia seurauksia, mutta ne jätetään usein pois keskeisistä laskelmista. Tämä on merkittävä syy siihen, miksi nykyiset taloudelliset mallit kamppailevat käsitelläkseen sellaisia ongelmia kuin ilmastonmuutos – ympäristökustannuksia pidetään usein toissijaisina tai ulkoisina pääasiallisesta taloudellisesta toiminnasta.
Tarve nöyryydelle
Viime kädessä tämä ensimmäinen alue korostaa nöyryyden tarvetta taloustieteessä. Kyse on sen tunnustamisesta, että teoriamme ovat työkaluja, eivät todellisuuden täydellisiä peilejä. Ne voivat olla äärimmäisen hyödyllisiä tiettyjen talouden osa-alueiden ymmärtämisessä, mutta niillä on rajoituksensa. Haaste ekonomeille, päättäjille ja jopa tietoisille kansalaisille on tietää, milloin tietty teoria on sovellettavissa, mitkä sen rajoitukset ovat ja milloin sen ennusteet saattavat johtaa meitä harhaan. Kyse on jatkuvan vuoropuhelun edistämisestä taloudellisten mallien abstraktin maailman ja ihmisten elämän sekä yhteiskunnallisten haasteiden konkreettisen todellisuuden välillä. Tämä jatkuva keskustelu on elintärkeää, jos taloustieteen halutaan siirtyvän puhtaasti akateemisesta tieteenalasta todelliseksi voimaksi positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi maailmassa.
Luku 2: Keisarilla ei ole vaatteita? – Taloustieteen luonne ja merkitys
Okei, joten jos talousteoriat eivät aina täysin vastaa todellisuutta ja jos niissä on kaikki nämä oletukset ja rajoitukset, se johtaa melko suureen kysymykseen: Kuinka 'tieteellistä' taloustiede oikeastaan on? Ja onko sillä edes kovin suurta merkitystä kokonaiskuvassa? Tämä osio syventyy tuohon epämukavaan alueeseen, kyseenalaistaen taloustieteen perustuksia ja sen oletettua tärkeyttä. Mieti fysiikkaa tai kemiaa. Ne käsittelevät ennustettavia lakeja. Pudota omena, ja se putoaa. Sekoita vetyä ja happea, ja saat vettä (oikeissa olosuhteissa, totta kai). Näillä tieteenaloilla on korkea ennustusvoima, koska ne tutkivat ilmiöitä, jotka ovat suhteellisen johdonmukaisia ja joita voidaan hallita laboratoriossa. Taloustiede puolestaan tutkii ihmisten käyttäytymistä ja yhteiskuntia. Ja ihmiset? Olemme monimutkainen joukko. Muutamme mieltämme, reagoimme ennusteisiin käyttäytymisestämme (joskus odottamattomilla tavoilla – kuuluisa 'verkkovaikutus' markkinoilla on esimerkki, jossa ennusteet voivat tulla itsensä toteuttaviksi tai itsensä kumoaviksi) ja yhteiskunnat kehittyvät. Joten kun ekonomistit kehittävät teorioita, he työskentelevät usein 'taipumusten' ja 'todennäköisyyksien' parissa, eivätkä ehdottomien lakien. He saattavat sanoa: 'Olosuhteissa X, Y ja Z, hinnan nousu taipuu johtamaan kysynnän laskuun.' Mutta poikkeuksia voi aina olla. Tämä ei tarkoita, että taloustiede olisi hyödytön, mutta se tarkoittaa, että meidän pitäisi suhtautua varauksella sen löydöksiin absoluuttisina totuuksina. Se on enemmän kuin meteorologia kuin klassinen mekaniikka – voimme tehdä melko hyviä ennusteita, mutta tarkan sään ennustaminen kuukautta etukäteen on yhä valtava haaste.
