Summio

Kirja

Laadulliset menetelmät ja terveyspolitiikan tutkimus

Tämä tutkii laadullisen tutkimuksen ja tieteellisen menetelmän välistä monimutkaista suhdetta, haastaen perinteisiä näkemyksiä ja ehdottaen tieteen proseduurista ymmärrystä.

28 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Tieteen Salaisuudet: Laadullinen Tutkimus ja Tiedon Tavoittelu

Morjesta! Sukelletaanpa johonkin todella mielenkiintoiseen, mikä aiheuttaa usein pientä päänvaivaa: miten laadullinen tutkimus sopii siihen koko "tieteen" palettiin. Tiedäthän, tuo sana "tiede" voi joskus tuntua vähän pelottavalta, eikö niin? Kuin se liittyisi vain laboratorioihin, koeputkiin ja super monimutkaisiin yhtälöihin. Mutta mitä jos kertoisin, että kyse on enemmänkin siitä, miten teet asioita, kuin siitä, mitä tutkit? Tässä on vähän se meininki, mitä Elizabeth Murphy ja Robert Dingwall tuovat esiin työssään. He sanovat pohjimmiltaan, että hei, laadullinen tutkimus ei ole mikään tieteen outo serkku; sillä on oma validi paikkansa, ja tässäpä tapa ajatella sitä niin, että se on järkevää.

Johdanto: Tieteellinen Tarkastelu

Kuvittele tilanne: olet laadullinen tutkija. Teet haastatteluja, havainnoit ihmisiä, kaivaudut syvälle kokemuksiin ja merkityksiin. Se on rikasta, vivahteikasta, ja kaikki liittyy ihmiskäyttäytymisen miksi- ja miten-kysymysten ymmärtämiseen. Mutta sitten tulee kysymys, usein niiltä, jotka ovat intohimoisia luonnontieteiden kannattajia: "Onko tämä oikeasti tiedettä?" Pitkään aikaan laadulliset tutkijat ovat olleet vähän arkoja edes käyttämään "tieteen" nimikettä. Se on vähän kuin he olisivat kävelleet varpaillaan, peläten astuvansa väärille varpaille tai eivät täyttäisi jotain näkymätöntä, supertiukkaa kriteeriä. Jotkut tyypit, joita kirjoittajat kutsuvat "oikeassa linjassa" oleviksi kouluiksi (ja joo, se on vähän huumorilla heitetty kommentti), ovat vieneet tämän varovaisuuden äärimmäisyyksiin. He ovat pohjimmiltaan heittäneet lapsen pesuveden mukana sanoen, että tiede on täysin vanhentunutta. He saattavat jopa lainata jotakuta kuten Tyleria (1986), joka kutsui tiedettä "arkaaiseksi tietoisuuden muodoksi, joka selviää vielä jonkin aikaa alentuneessa muodossa." Auts. Näille kriitikoille, kun tiedemiehet puhuvat "totuuden" etsimisestä, se on vain savuverhoa. He uskovat, että kyse on vallasta, ja että "totuus" ja "propaganda" ovat pohjimmiltaan vaihdettavissa. He näkevät tiedemiehet vain vallanhimoisina tyyppeinä, jotka yrittävät hallita kertomuksia. Nyt, Murphy ja Dingwall eivät puolusta tiedettä sokeasti. He ymmärtävät täysin, että raja tieteen ja propagandan välillä on hämärtynyt aiemminkin. He myöntävät, että joskus terve skeptisyys tieteellisiä väitteitä kohtaan on hyvä asia. Kuka ei olisi kuullut tieteellisestä tutkimuksesta, joka myöhemmin kumottiin tai todettiin puutteelliseksi? Niin käy. He myös painiskelevat ajatuksen kanssa, että tieteen pitäisi antaa meille puhdasta, objektiivista tietoa maailmasta, joka on täysin erillinen meistä, havainnoijista. Tiedäthän, ajatus siitä, että jos kaikki seisoisimme täsmälleen samassa paikassa katselemassa samaa asiaa, me kaikki näkisimme sen, kuvailisimme sen ja ymmärtäisimme sen täsmälleen samalla tavalla. Jos meillä olisi täydellinen kieli, kuvauksemme täsmäisivät täydellisesti. Siitä voisimme selvittää kaikki maailmankaikkeuden säännöt. Mutta tässä on se juju: kirjoittajat eivät ole valmiita heittämään tiedettä romukoppaan näiden kritiikkien vuoksi. He eivät usko, että tiede on mahdotonta. Sen sijaan he haluavat tarjota erilaisen tavan katsoa sitä. He ehdottavat, että tiede ei ole niin paljon siitä, mitä löydät tai miten täydellisesti kuvailet objektiivista todellisuutta, vaan siitä, miten toimit työssäsi. Kyse on "proseduraalisesta sitoutumisesta". Ajattele sitä kuin joukkoa sääntöjä pelin pelaamiseksi todella hyvin, ei vain voittamisesta, vaan reilusta pelaamisesta ja rehellisyydestä. Tässä asiassa homma menee todella mielenkiintoiseksi. He ehdottavat, että todellinen ero tieteen ja vaikkapa propagandan välillä ei ole jokin mystinen pääsy absoluuttiseen totuuteen. Kyse on sitoutumisesta totuuteen

Pääväitteet: Tieteellisen Meininkien Uudelleenmäärittely

Okei, joten Murphy ja Dingwall asettuvat pohjimmiltaan vastustamaan paria isoa, vakiintunutta ideaa. He sanovat, että tapa, jolla monet ihmiset ajattelevat tieteestä, erityisesti kun sitä verrataan laadulliseen tutkimukseen, on vähän liian kapea ja rehellisesti sanottuna vähän pielessä. Heillä on muutama ydinargumentti eli väite, joita he haluavat meidän pureskelevan. Ensinnäkin, he käsittelevät koko "tiede on objektiivista totuutta" -ideaa suoraan. Tiedäthän, klassinen näkemys siitä, että tiede löytää maailman, joka on täysin olemassa meistä riippumatta, ja että kaikki rationaaliset havaitsijat olisivat samaa mieltä siitä, mitä he näkevät, jos he olisivat samassa paikassa. He sanovat: "Hetkinen." Vaikka se saattaisi olla ideaali joillakin aloilla, se ei tarkoita, etteivätkö muut tiedonhankintatavat, kuten laadullinen tutkimus, olisi arvokkaita tai edes tieteellisiä omalla tavallaan. He eivät kiellä, että ulkomaailmaa on olemassa, mutta he kyseenalaistavat, voimmeko koskaan saavuttaa sitä puhtaasti objektiivisella, havaitsijavapaalla tavalla. Tämä on melko iso juttu, koska se haastaa koko sen perustan, mitä monet pitävät "tieteellisenä todisteena". Heidän toinen pääväitteensä on, että tiede on pohjimmiltaan prosessista ja sitoutumisesta, ei vain lopputuloksesta tai tietystä aiheesta. He eivät sano, että laadullisten tutkijoiden pitäisi vain jättää jämäkkyys huomiotta. Ei todellakaan! Sen sijaan he väittävät, että hyvän tieteen tunnusmerkit – kuten avoimuus sille, että voi osoittautua vääräksi, systemaattinen etsintä todisteista, jotka ovat ristiriidassa omien ideoidesi kanssa, ja halukkuus kriittisesti tarkastella omia oletuksia – ovat asioita, joita laadulliset tutkijat voivat ja pitäisi tehdä. Tämä uudelleenkehystää tieteen joukoksi käytäntöjä, tavaksi lähestyä tutkimusta, pikemminkin kuin jäykiksi säännöiksi, jotka on sidottu tiettyihin menetelmiin. Joten sen sijaan, että ajattelisimme tieteestä kuin etsinnästä absoluuttiseen, kiistämättömään totuuteen, he ehdottavat, että näemme sen sitoutumisena totuuden tavoitteluun. Tämä on hienovarainen mutta kriittinen muutos. Se on vähän kuin ero väitteen välillä, että olet löytänyt lopullisen vastauksen, ja sitoutumisen välillä elinikäiseen matkaan parempien kysymysten esittämiseksi ja rehellisempien vastausten etsimiseksi. Tämä sitoutuminen totuuteen, jopa ideaalina, jota ei koskaan täysin saavuteta, on se, mitä he näkevät keskeisenä erottavana tekijänä aidon tieteellisen tutkimuksen ja vaikkapa propagandan välillä, jotka usein pyrkivät vakuuttamaan tai kontrolloimaan ymmärtämisen sijaan. He myös myöntävät luontaisen jännitteen ja epäluottamuksen, joka voi syntyä. Kun erilaiset paradigmat – kuten luonnontieteiden positivistinen näkemys verrattuna laadullisen tutkimuksen tulkitsevaan lähestymistapaan – törmäävät, väärinkäsitykset ja epäilykset voivat helposti hiipiä mukaan. He tunnistavat, että raja tieteen ja propagandan välillä on ajoittain ollut melko huokoinen. Tämä tarkoittaa, että jonkinlainen

Keskeiset Ideat: Syvemmälle Käsitteisiin

Mikä sitten ovat ne ydinkohdat, joita Murphy ja Dingwall pohtivat? Kyse ei ole vain abstrakteista teorioista; nämä ovat heidän argumenttinsa ydinrakenteita.

Idea 1: Puhtaan Objektiivisuuden Myytti

Ok, yksi isoimmista asioista, joita he haastavat, on tämä ajatus, että tiede tähtää täydellisen, etäisen objektiivisuuden saavuttamiseen. Tiedäthän, kuva tiedemiehestä kuin robotista, täysin vapaana vinoumista, havainnoimassa maailmaa, joka on täysin erillään heistä. He väittävät, että tämä on vähän fantasiaa, erityisesti yhteiskuntatieteissä, mutta jopa luonnontieteissä se on monimutkaisempaa kuin usein myönnämme. He puhuvat "syvään juurtuneesta oletuksesta" monien tiedemiesten – sekä luonnon- että yhteiskuntatieteilijöiden – keskuudessa, että on olemassa maailma "siellä ulkona", joka on täysin riippumaton havainnoistamme. Ja mikä tärkeintä, että tämä maailma voidaan tuntea objektiivisesti. Tämä tarkoittaa, että jos sinut ja minut asetettaisiin täsmälleen samaan tilanteeseen havainnoimaan samaa ilmiötä, me molemmat havaisisimme sen identtisesti. Jos meillä olisi täydellinen kieli, kuvauksemme täsmäisivät sana sanalta. Tästä jaetusta, objektiivisesta havainnosta voisimme sitten päätellä universaaleja lakeja. Murphy ja Dingwall eivät välttämättä kiellä, että ulkoinen todellisuus on olemassa. Mitä he kyseenalaistavat, on kykymme saavuttaa se tällä täydellisen objektiivisella, universaalisti sovitulla tavalla. Havaintomme, kielimme, kulttuuritaustamme – ne kaikki muokkaavat tapaamme nähdä ja tulkita maailmaa. Jopa fysiikassa havainnon teko voi, joissakin teoreettisissa viitekehyksissä, vaikuttaa lopputulokseen. Joten tämä ajatus täydellisen "havaitsijasta riippumattomasta" maailmasta, joka tuottaa identtisiä kuvauksia kaikille, on jotain, mitä he kehottavat tarkastelemaan kriittisesti. Ei se, että objektiivisuus olisi huonoa, mutta että puhtaan, absoluuttisen objektiivisuuden tavoittelu voi olla punainen silli, joka johtaa meidät sivuuttamaan arvokkaita tiedonhankintamuotoja, jotka eivät sovi tähän jäykkään muottiin.

Idea 2: Tiede Proceduraalisena Sitoumuksena

Tämä on luultavasti keskeisin ja innovatiivisin idea heidän työssään. Sen sijaan, että määriteltäisiin tiede sen aiheen tai kyvyn perusteella tuottaa universaalisti hyväksyttyjä faktoja, he määrittelevät sen sen menettelytapoihin. Ajattele sitä sitoutumisena tiettyyn tapaan tehdä asioita, koodina tutkijoille. Mitä nämä kriittiset menettelytavat ovat? He korostavat muutamia keskeisiä: Avoimuus Kumoutumiselle: Tämä on valtava juttu. Se tarkoittaa, että et vain etsi todisteita, jotka tukevat olemassa olevia uskomuksiasi tai hypoteesejasi. Etsit aktiivisesti, tunnollisesti ja systemaattisesti todisteita, jotka kumoavat ne. Kyse on rohkeudesta etsiä sitä, mikä voi osoittaa ideasi vääriksi, koska virheiden löytäminen ja niiden käsitteleminen on tapa, jolla tieto todella etenee. Systemaattinen Ristiriitaisten Todisteiden Etsintä: Tämä ei ole passiivista odottamista, että joku sanoo sinun olevan väärässä. Se on aktiivinen, tarkoituksellinen ponnistus. Suunnittelet tutkimuksesi, analysoit tietosi, tulkitset löydöksesi etsien potentiaalisia vastatodisteita. Kyse on turvatoimien rakentamisesta omaan prosessiisi omien vinoumien ja virheiden kiinni saamiseksi. Valmius Alistaa Ennakko-oletukset Kriittiselle Tarkastelulle: Meillä kaikilla on tutkimukseemme oletuksia, vinoumia ja ennakkoluuloja. Tiede, tässä proseduraalisessa mielessä, vaatii meitä olemaan erittäin tietoisia näistä ennakko-oletuksista ja kyseenalaistamaan niitä jatkuvasti. Vaikuttavatko tulkintani omiin odotuksiini datan sijaan? Jätänkö huomiotta vaihtoehtoisia selityksiä, koska ne eivät sovi maailmankuvaani? Tämä vaatii älyllistä nöyryyttä ja halukkuutta olla epämukavassa tilanteessa. Kun määrittelet tieteen tällä tavalla, se muuttuu vähemmän tietystä tieteenalasta (kuten fysiikka tai biologia) ja enemmän metodologisesta asenteesta. Tämä proseduraalinen sitoumus mahdollistaa sen, että laadullinen tutkimus, sen keskittyessä merkitykseen, kontekstiin ja tulkintaan, voidaan katsoa tieteelliseksi. Laadullinen tutkija, joka tunnollisesti etsii kumoavia todisteita, tarkastelee kriittisesti omaa rooliaan havaitsijana ja on avoin muuttamaan tulkintojaan datan perusteella, osallistuu tieteelliseen käytäntöön, vaikka hänen tuottamansa ei olisikaan matemaattinen kaava.