Summio

Kirja

Huijarimanifesti

Sukella 1970-luvun New Yorkin karuun, hilpeään ja vaaralliseen maailmaan Ray Carneyn silmin. Hän on entinen taskuvaras, joka yrittää elää rehellisesti, mutta joutuu jatkuvasti takaisin alamaailman pauloihin.

13 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Crook Manifesto: Syväluotaus 70-luvun New Yorkin Ryysyiseen Sieluun

Kuvittelepa tilanne: on 1970-luku, ja New York City on kuin suuri, loistelias, mutta samalla täysin sekaisin oleva roskakasa. Kadut ovat täynnä roskia, rikollisuus kukkii, kaupunki on konkurssin partaalla, ja poliisit käyvät jopa aseellisia yhteenottoja radikaalien ryhmien kanssa. Juuri tämä kaoottinen ja kiehtova ympäristö muodostaa näyttämön Colson Whiteheadin huikealle teokselle, "Crook Manifesto". Tämä ei ole pelkkä tarina; se on aistien täyteinen matka kaupunkiin, joka horjuu äärirajoilla, yhdistäen hämmästyttävällä tavalla rikoskirjallisuuden intensiteetin ja terävän yhteiskunnallisen satiirin. Se on juuri sellainen kirja, joka tempaa sinut mukaansa eikä päästä irti, muistuttaen jälleen kerran, miksi Whitehead on niin mahtava tarinankertoja.

Mies Myrskyn Silmässä: Ray Carney

Päähenkilömme on Ray Carney. Hän yrittää parhaansa mukaan olla kunniallinen huonekalukauppias, tiedäthän, pitää matalaa profiilia, bisnes pyörimässä ja elämä raiteillaan. Mutta tässä piilee se juju: hän oli aiemmin taskuvarkaan apuri (fence). Ja tässä New Yorkissa 'rehellisyys' on todella joustava käsite. Ray ei ole pyhimys, mutta ei myöskään kovapintainen rikollinen. Hän on jossain likaisessa välimaastossa, yrittäen jatkuvasti tasapainotella laillisten pyrkimystensä ja alamaailman houkutusten välillä, jonka hän tuntee niin hyvin.

1971: Kipinä, joka Sytyttää Kaaoksen

Koko sotku alkaa vuonna 1971. Ray tarvitsee Jackson 5 -konserttilippuja tyttärelleen Maylle. Kuulostaa harmittomalta, eikö vain? Väärin. Tämä yksinkertainen pyyntö lähettää hänet syvälle kaninkoloon. Hän ottaa yhteyttä vanhaan poliisikontaktiinsa, tyyppiin, joka auttaa mielellään, mutta tietenkin haluaa jotain vastineeksi. Ja niin vain, Rayn yritys pysyä poissa 'pelistä' muuttuu äärimmäisen monimutkaiseksi ja, sanotaanko, paljon vaarallisemmaksi kuin pelkkä konsertista paitsi jääminen. Tässä Whitehead todella loistaa. Hän maalaa kuvan rappioituvasta kaupungista, mutta rappio on täynnä elämää, energiaa ja synkkää huumoria. Poliittiset ja sosiaaliset jännitteet ovat käsinkosketeltavia – NYPD vastaan Black Liberation Army, kaupunki konkurssin partaalla. Se on ruutitynnyri, ja Ray Carney yrittää vain sytyttää kynttilää räjäyttämättä itseään.

1973: Pepperin Blaxploitationin ja Vaaran Maailma

Hypätään kaksi vuotta eteenpäin vuoteen 1973. Maailma muuttuu, vastakulttuuri on täydessä vauhdissa, mutta jotkut asiat eivät koskaan muutu. Tässä kohtaa astuu kuvaan Pepper, Rayn rikoskumppani. Ja kun sanon kumppani, tarkoitan tyyppiä, joka on aina valmis kaaokseen. Pepper on luonnonvoima – väkivaltainen, arvaamaton ja yllättävän kekseliäs. Hän ei ole vain Rayn apuri; hän on jatkuvuus, kaoottinen elementti, joka pitää asiat mielenkiintoisina ja vaarallisina. Pepper päättää ottaa sivutyön. Hän hoitaa turvatoimia Blaxploitation-elokuvan kuvauksissa Harlemissa. Kuvittele tämä: Hollywood-tähdet sekoittuvat julkkis-huumekauppiaiden kanssa, kaikki tavallisen jengiläisten, mafiosojen ja palkkamurhaajien ympäröimänä. Se on kuin suoraan elokuvasta, ja Pepper, kokenut konna, löytää itsensä keskeltä kaikkea. Suuret pomot, näyttävät tyypit, he kaikki aliarvioivat hänet. He näkevät hänet vain yhtenä apurina, mutta voi pojat, miten väärässä he ovat. Heidän katumuksensa on yleensä nopeaa ja brutaalia. Whitehead käyttää tätä Blaxploitation-asetelmaa paitsi siistien toimintakohtausten luomiseen, myös aikakauden mikrokosmoksena. Se on illuusioiden ja todellisuuden maailma, jossa näyttelijöiden ja hahmojen, sekä laillisen menestyksen ja rikollisen toiminnan rajat ovat uskomattoman epäselviä. Pepper, suoraviivaisella lähestymistavallaan, leikkaa kaiken tämän teeskentelyn läpi. Hän on selviytyjä, ja hän osaa hoitaa itsensä, vaikka panokset nousevatkin naurettavan korkeiksi.

1976: Harlem Palaa ja Bicentennial-Humu

Hyppäämme taas eteenpäin vuoteen 1976. Yhdysvallat valmistautuu kaksisataavuotisjuhlaansa, mutta Harlemissa tunnelma on enemmän kuin tuhon aattona. Alue on kirjaimellisesti liekeissä, heijastaen kaupungin kyteviä jännitteitä ja jatkuvia taisteluita. Tämän tulisen taustan keskellä Ray Carney yrittää keksiä mainosta huonekaluliikkeelleen neljännen heinäkuun juhlaan. Voitko kuvitella ironian? Yrität myydä onnea ja vaurautta, kun ympäröivä kaupunki murenee ja palaa? Samaan aikaan Rayn vaimo, Elizabeth, on kiireinen. Hän kampanjoi lapsuudenystävänsä, nousevan poliitikon Alexander Oakesin puolesta. Tämä lisää tarinaan uuden kerroksen – henkilökohtaisten elämien, poliittisten kunnianhimojen ja rikollisuuden sekä korruption taustavirtojen risteyskohdan, jotka määrittelevät tämän New Yorkin. Sitten iskee katastrofi. Tulipalo loukkaa vakavasti yhtä Carneyn vuokralaista. Tämä ei ole vain satunnainen tapahtuma; se tuntuu tarkoitukselliselta, ilkeältä. Ray, ehkä vastuuntunnosta tai puhtaasta uteliaisuudesta, pyytää Pepperin apua selvittääkseen, kuka on tulipalon takana. Tämä tutkinta heittää heidät syvemmälle kaupungin sokkeloihin, jota pyörittävät hämäräperäiset, väkivaltaiset ja täysin korruptoituneet tahot. Se on mureneva metropoli, jossa jokainen kulma kätkee uuden vaaran, ja luottamus on ylellisyyttä, johon kukaan ei voi varautua.

Tyyli ja Substanssi: Whiteheadin Tunnusomainen Kosketus

Mikä tekee "Crook Manifestosta" niin mukaansatempaavan, ei ole pelkkä juoni; se on Whiteheadin mestarillinen tarinankerronta. Kieli on terävää, nokkelaa ja usein hilpeän jumalatonta. Hän vangitsee 70-luvun New Yorkin slangin, tunnelman ja puhtaan rohkeuden uskomattomalla tarkkuudella. Voit melkein haistaa pakokaasut ja kuulla sireenit. Kirjaa verrataan usein Quentin Tarantinon töihin, ja hyvästä syystä. Siinä on sama sekoitus synkkää huumoria, äkillisiä väkivaltaisia purskahduksia ja omalaatuisia hahmoja, joihin et voi olla kiinnittymättä. Se on nopeatempoinen, hauska, rietas – kaikki mitä hyvältä tarinalta haluat, mutta syvemmällä resonaatiolla.