Summio

Kirja

Logiikka-filosofinen tutkielma

Tämä kirja syventyy kielen, ajattelun ja todellisuuden väliseen suhteeseen. Se esittää merkityksen kuva-teorian ja luo pohjaa suurelle osalle 1900-luvun filosofialle, erityisesti loogiselle positivismille. Vaikka lukukokemus on haastava, se palkitsee jokaisen, joka on kiinnostunut siitä, miten hahmotamme maailmaa.

29 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Syväluotaus Wittgensteiniin: Tractatus Logico-Philosophicus – Kielen Kartta Todellisuuteen

Moi tyypit! Tänään syvennymme Ludwig Wittgensteinin legendaariseen teokseen Tractatus Logico-Philosophicus. Ajattele tätä kirjaa kuin filosofian Rubikin kuutiona – se on haastava, tiivis ja saattaa pistää aivot solmuun, mutta kun sen sisäistää, se on uskomattoman palkitsevaa. Wittgenstein yritti tässä varhaisessa teoksessaan piirtää koko kielen, logiikan ja ajattelun universumin kartan ja selvittää, mistä kaikki filosofiset ongelmamme kumpuavat. Hän käytännössä sanoi: 'Suurin osa siitä, minkä kanssa painiskelemme filosofiassa? Se on vain sotkua sanoissa!' Melko rohkeaa, eikö? Bertrand Russell, joka kirjoitti kirjan johdannon, oli täysin myyty ja kutsui sitä nerojen teokseksi. Vaikka Tractatus on suhteellisen lyhyt, älä anna sen koon hämätä. Jokainen lause on täynnä merkitystä, ja se on jäsennelty kuin matemaattinen tutkielma numeroituine propositioineen, jotka rakentuvat toistensa päälle. Ei ehkä rantakirja, mutta jos olet kiinnostunut siitä, miten kieli muokkaa todellisuuttamme, mitä voimme ylipäätään tietää ja miksi filosofit tuntuvat joskus puhuvan aivan eri kieltä, niin valmistaudu. Lähdetään matkalle!

Suuri Kuva: Mistä Wittgenstein Puhuu?

Ytimeltään Tractatus käsittelee kielen, ajattelun ja todellisuuden välistä suhdetta. Wittgensteinin päämäärä tässä on selvittää kielen rajat – mitä voimme ylipäätään sanoa mielekkäästi? Hän ehdottaa, että kieli toimii 'kuvaten' maailmaa. Ajattele lausetta kuin diagrammia tai karttaa. Se voi edustaa vain asioita, joilla on samanlainen looginen rakenne kuin todellisuudella, jota se yrittää kuvata. Tätä ideaa kutsutaan merkityksen kuvateoriaksi. Wittgensteinille propositio on mielekäs, jos se voidaan osoittaa edustavan mahdollista tilannetta maailmassa. Jos se ei kuvaa mitään, jos sitä ei voida todentaa tai kumota katsomalla maailmaan, se on pohjimmiltaan järjetöntä, vaikka se kuulostaisikin syvälliseltä. Tämä on valtava juttu, koska se tarkoittaa, että suuri osa perinteisestä filosofiasta, joka käsittelee esimerkiksi olemassaolon luonnetta, hyvää, itseä tai Jumalaa, saattaa puhua asioista, jotka ovat pohjimmiltaan sanoinkuvaamattomia. Hän ei väitä, etteivätkö nämä asiat olisi tärkeitä – päinvastoin! Hän vain sanoo, että kieli, sen loogisessa, kuvaavassa kapasiteetissa, ei ole työkalu niiden tavoittamiseen. Ne kuuluvat eri ulottuvuuteen, mystisen tai eettisen ulottuvuuteen, jotka voidaan osoittaa, mutta ei sanoa. Tämä koko projekti oli valtavan vaikutusvaltainen. Se vaikutti syvästi loogisiin positivisteihin, jotka myöhemmin todella tarttuivat 'merkityksellisten' ja 'merkityksettömien' lauseiden ideaan. He yrittivät rakentaa koko filosofian sen pohjalle, mikä voidaan empiirisesti todentaa tai loogisesti päätellä. Joten, pähkinänkuoressa, Wittgenstein yrittää: 1. Määritellä kielen rajat: Mitä voidaan sanoa mielekkäästi? 2. Selittää, miten kieli toimii: Se kuvastaa maailmaa. 3. Osoittaa, että monet filosofiset ongelmat ovat kielellisiä: Ne syntyvät kielen väärinkäytöstä. 4. Osoittaa kohti sitä, mikä on kielen ulkopuolella: Eettinen, mystinen, esteettinen – asiat, jotka ovat tärkeitä, mutta joita ei voi kuvata. Se on radikaali ohjelma, ja ehdottomasti kaivettavissa syvemmälle.

Osio 1: Johdanto – Lavasteet Filosofiselle Vallankumoukselle

Aloitetaan johdannosta. Kuvittele, että yrität rakentaa supertarkan koneen, mutta sen sijaan, että käyttäisit hammasrattaita ja johtoja, työskentelisit sanoilla ja ajatuksilla. Sellaista Wittgenstein teki Tractatuksessa. Hän oli kyllästynyt siihen, että filosofia jumittui loputtomiin väittelyihin, jotka eivät tuntuneet etenevän mihinkään. Hänen suuri ideansa? Suurin osa näistä filosofisista päänsäryistä ei liity maailmankaikkeuden syviin, piilotettuihin totuuksiin; ne ovat itse asiassa sekaannuksia, jotka aiheutuvat kielenkäytöstämme. Bertrand Russell, itsekin suuri filosofi, näki tämän käsikirjoituksen ja oli haltioissaan. Hän tunnisti sen joksikin täysin uudeksi ja tärkeäksi. Hänestä Wittgenstein tarjosi tavan ratkaista (tai hajottaa!) useimmat filosofiset ongelmat analysoimalla tarkasti kielen loogista rakennetta. Tämä lähestymistapa oli kuin raikas tuulahdus, tai ehkä kylmän, kirkkaan veden purkaus, filosofialle. Se loi pohjan kokonaiselle liikkeelle nimeltä looginen positivismi, joka pohjimmiltaan yritti siivota filosofiaa poistamalla kaiken, mitä ei voitu selkeästi ilmaista tai tieteellisesti todentaa. Joten tämä kirja ei ole vain satunnaisia pohdintoja. Se on huolellisesti rakennettu argumentti, joka esitetään lähes matemaattisena todistuksena, jonka tavoitteena on luoda absoluuttiset säännöt sille, miten kieli liittyy maailmaan. Kyse on lauseidemme loogisten perustojen löytämisestä ja ymmärtämisestä, mikä tekee niistä tosia tai epätosia, ja ennen kaikkea, mikä tekee niistä mielekkäitä alun perinkin. Valmistaudu, sillä nyt mennään logiikkaan! Keskeinen Viesti: Tractatus ehdottaa radikaalin ratkaisun filosofisiin ongelmiin: ymmärrä kielen looginen rakenne paljastaaksesi mielekkään ilmaisun rajat.

Osio 2: Pääväittämät – Wittgensteinin Logiikan Pilarit

Wittgensteinin Tractatus rakentuu muutamalle ydinpilarille, kuin suuren filosofisen rakennelman perustamisideoille. Nämä ovat suuria, yleisiä väittämiä, joihin kaikki muu nojaa. Puretaan ne: Väittämä 1: Maailma on faktojen kokonaisuus, ei asioiden. Tämä on erittäin tärkeä lähtökohta. Yleensä ajattelemme, että maailma koostuu objekteista, eikö? Kuten pöydistä, tuoleista, ihmisistä. Mutta Wittgenstein sanoo, ei, maailma on pohjimmiltaan faktoja – sitä, miten asiat todella ovat. Fakta on tila, joka vallitsee. Joten kyse ei ole vain kissan olemassaolosta, vaan siitä faktasta, että kissa on matolla. Maailma on Wittgensteinille kokoelma kaikkia näitä todellisia ja mahdollisia tilanteita. Väittämä 2: Propositiot ovat faktojen kuvia. Tämä on kuuluisa merkityksen kuvateoria. Wittgenstein väittää, että mielekkäät lauseet (propositiot) toimivat kuin kuvat. Ne edustavat mahdollista tilannetta. Miten? Jakamalla saman loogisen muodon. Kuvittele yksinkertainen lause kuten 'Pallo on punainen'. Tämä lause kuvaa tilannetta, jossa tietty objekti (pallo) omaa tietyn ominaisuuden (olevan punainen). Lauseen rakenne peilaa sen todellisuuden rakennetta, jota se kuvaa. Jos lause on tosi, se johtuu siitä, että kuvattu tilanne todella on olemassa maailmassa. Jos se on epätosi, kuvattu tilanne ei ole olemassa. Väittämä 3: Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja. Tämä on syvällinen seuraus kuvateoriasta. Jos kieli toimii kuvaamalla todellisuutta, ja jos kieltemme on rajallinen, niin myös ymmärryksemme maailmasta on rajallinen näiden kielellisten rajojen sisällä. Se, mitä voimme mielekkäästi sanoa maailmasta, määräytyy sen perusteella, mitä propositiomme voivat kuvata. Asiat, joita ei voi kuvata – kuten moraalin, kauneuden tai elämän tarkoituksen abstraktit käsitteet – jäävät faktuaalisten, sanottavissa olevien propositioiden ulkopuolelle. Ne voidaan osoittaa, mutta ei lausua. Väittämä 4: Se, mikä voidaan osoittaa, ei voida sanoa. Tämä on ehkä Tractatuksen kuuluisin ja arvoituksellisin osa. Wittgenstein erottaa sen, mitä voidaan ilmaista faktuaalisissa propositioissa (mitä voidaan sanoa), ja sen, mitä voidaan vain vihjata tai demonstroida (mitä voidaan osoittaa). Esimerkiksi looginen muoto, eettiset totuudet, esteettiset arvot ja mystiset kokemukset kuuluvat 'osoitettavaan' kategoriaan. Ne ovat olennaisia, jopa välttämättömiä, mutta ne uhmaavat kirjaimellista kuvausta faktuaalisen kielen avulla. Niistä yrittäminen puhua eksplisiittisesti johtaa usein järjettömyyteen. Väittämä 5: Filosofian tavoitteena on selventää propositioita ja paljastaa järjettömyys. Wittgenstein näkee filosofian perinteisen tavoitteen – löytää lopullisia totuuksia todellisuudesta – harhaanjohtavana. Sen sijaan hän ehdottaa, että filosofian todellinen tehtävä on selventää tekemiämme propositioita ja paljastaa, milloin puhumme järjettömyyksiä. Analysoimalla kielen loogista rakennetta filosofia voi paljastaa kielelliset sekaannukset, jotka synnyttävät filosofisia ongelmia, ja siten 'hajottaa' ne

Osio 3: Keskeiset Ideat – Käsitteiden Avaaminen

Syvennytäänpä muutamiin keskeisiin käsitteisiin, jotka saavat Tractatuksen toimimaan. Nämä eivät ole vain abstrakteja ideoita; ne muodostavat Wittgensteinin koko argumentin moottorin.

Idea 1: Propositioiden ja Todellisuuden Rakenne

Wittgenstein käyttää paljon aikaa yksityiskohtaisesti kuvaillakseen, miten kieli ja todellisuus ovat rakentuneet. Hän väittää, että molemmilla on looginen muoto. Propositio (mielekäs lause) koostuu merkeistä (sanoista). Näillä merkeillä on merkitys olemalla objekteja. Mutta kyse ei ole vain yksittäisistä sanoista; kyse on siitä, miten ne on yhdistetty. Merkkien järjestys propositiossa peilaa objektien järjestystä mahdollisessa tilanteessa. Ajattele sitä näin: Kartta on kuva alueesta. Kartassa on elementtejä (viivoja, symboleja) tietyllä tavalla järjestettynä. Alueella on myös elementtejä (teitä, kaupunkeja) tietyllä tavalla järjestettynä. Jotta kartta olisi hyvä kuva, kartan elementtien väliset suhteet on vastattava alueen elementtien välisiä suhteita. Samoin, jotta propositio olisi mielekäs, merkkien välisten loogisten suhteiden on vastattava objektien välisten loogisten suhteiden mahdollisuutta, joita ne edustavat. Tämä loogisen muodon korostus on ratkaisevaa. Se on jaettu rakenne, joka sallii kielen yhdistyä todellisuuteen. Jos kahdella eri propositiolla on sama looginen muoto, ne voivat kuvata eri tilanteita, mutta ne toimivat loogisesti samalla tavalla. Näin Wittgenstein rakentaa merkitysteoriansa – kaikki perustuu tähän rakenteelliseen vastaavuuteen.