Tiivistelmän esikatselu
Heinrich Schliemann: Kauppiaasta Myyttien Murtajaksi
Morjesta! Oletko koskaan kuullut Heinrich Schliemannista? Ei ehkä mikään kotitalousnimi samalla tavalla kuin vaikkapa Indiana Jones (vaikka Indy sai kyllä täysin inspiraationsa häneltä!), mutta tämä kaveri oli aikamoinen rokkitähti antiikin Kreikan arkeologian maailmassa. Ajattele häntä alkuperäisenä aarteenmetsästäjänä, joka todella löysi aarteet. Hän oli saksalainen liikemies, joo, mutta mikä tärkeämpää, hän oli se tyyppi, joka pohjimmiltaan sanoi: "Tiedätkö mitä? Homeroksen jutut eivät olleet pelkkää sepustusta." Ja sitten hän todisti sen kaivamalla esiin Troijan ja joitain todella tärkeitä mykeneläisiä kohteita. Tämä ei ole vain kuiva historian oppitunti; tämä on tarina miehestä, jota ajoi eteenpäin lähes hullu intohimo, hellittämätön energia ja syvälle juurtunut usko siihen, että muinaisen Kreikan eeppiset runoelmat olivat historiallisia kertomuksia, eivät pelkkiä myyttejä. Hänen elämänsä on villi kyyti, täynnä seikkailua, kiistelyä ja joitain todella uraauurtavia löytöjä, jotka muuttivat sen, miten näemme muinaisen maailman ikuisesti.
Unelman Genesis: Lapsuus ja Varhaiset Tavoitteet
Mistä tämä pakkomielle sitten lähti? Heinrich syntyi vuonna 1822 pienessä saksalaisessa kaupungissa. Hänen isänsä oli pastori, eikä elämä ollut todellakaan ylellistä. Itse asiassa se oli melko rankkaa. Mutta nuorella Heinrichillä oli eloisa mielikuvitus, jota ruokkivat tarinat. Legenda kertoo, että jo pienenä poikana hänen isänsä antoi hänelle kopion maailmanhistorian kirjasta. Ja siellä hän näki kuvan palavasta Troijan kaupungista. Se kuva, yhdistettynä Homeroksen kertomuksiin, jäi häneen kiinni. Hän kuulemma vannoi: "Minä löydän jonain päivänä Troijan kaupungin ja löydän portit, joiden kautta sankarit kulkivat." Siinäpä on melko iso lupaus lapselle, eikö? Erityisesti sellaiselle, jolla ei ollut hopealusikkaa suussa. Hänen perheellään ei ollut rahaa lähettää häntä hienoon yliopistoon. Hänen oli pakko lopettaa koulunkäynti aikaisin ja tehdä outoja töitä. Jossain vaiheessa hän oli harjoittelijana siirtomaatavaraliikkeessä. Kuvittele sitä! Tuleva Troijan löytäjä punnitsemassa jauhoja ja sokeria. Mutta jo silloin hän oli päättäväinen kaveri. Hän opetti itselleen kieliä – siis paljon niitä. Englantia, ranskaa, hollantia, espanjaa, portugalia, italiaa, venäjää... nimeä se, hän todennäköisesti yritti. Tämä ei ollut vain harrastus; kyse oli siitä, että hän varusti itseään tulevaisuutta varten, jonka hän oli kuvitellut.
Kauppiaskuninkaan Nousu: Liiketoimintaosaaminen ja Globaalit Seikkailut
Schliemannin suuri tilaisuus tuli, kun hän matkusti Amsterdamiin. Hän sai töitä kauppayhtiöstä, ja hän oli hyvä. Siis todella hyvä. Hänellä oli lahjakkuutta liiketoimintaan, terävä mieli numeroille ja uskomaton työmoraali. Hän oppi kansainvälisen kaupan salat, ja ennen pitkää hän oli jo omillaan. Hänen todellinen menestystarinansa alkoi, kun hän meni Venäjälle ja myöhemmin Kaliforniaan kultaryntäyksen aikana. Hän teki omaisuuden kaupankäynnillä, erityisesti toimittamalla tavaroita kaivostyöläisille Kalifornian kultaryntäyksen aikana. Hän oli fiksu, hän otti harkittuja riskejä, eikä hän pelännyt kovaa työtä. Hänestä tuli uskomattoman rikas, todellinen itse tehty mies. Mutta tässä on se juttu: koko tämän ajan unelma Troijasta ei koskaan haalistunut. Samalla kun hän rakensi imperiumiaan, keräsi omaisuutta ja eli elämää, josta monet saattoivat vain unelmoida, tuo lapsuuden lupaus paloi yhä kirkkaana. Hän ei ollut tyytyväinen pelkkään rikkaaseen liikemieheen. Hän halusi tehdä jotain enemmän, jotain legendaarista. Hän näki varallisuutensa paitsi henkilökohtaisena omaisuutena, myös välineenä, keinona saavuttaa päämäärä – tuo päämäärä oli kaivaa esiin muinaiset kohteet, joihin hän uskoi niin intohimoisesti. Hän meni lopulta naimisiin venäläisen naisen, Ekaterina Lyshinan, kanssa, ja heillä oli lapsia, mutta hänen sydämensä oli muualla. Hänen avioliittonsa ei ollut erityisen onnellinen, ja hänen pakkomielteensä arkeologiaan tuntui varjostavan kaikkea muuta. Hän erosi hänestä myöhemmin ja meni uudelleen naimisiin, tällä kertaa Sophia Engastromenosin kanssa, nuoren kreikkalaisen naisen, josta tuli hänen kumppaninsa arkeologisissa pyrkimyksissään. Puhutaanpa elämänmuutoksesta!
Pakkomielle Ottaa Vallan: Homeros Historiana
Schliemannin ydinsanoma, moottori, joka ajoi koko hänen arkeologista uraansa, oli se, että Homeroksen eeppiset runoelmat – Ilias ja Odysseia – eivät olleet vain mielikuvituksellisia tarinoita vaan tarkkoja historiallisia kertomuksia. Tämä oli radikaali ajatus 1800-luvun puolivälissä. Useimmat tutkijat ja älymystö pitivät Homeroksen teoksia kauniina runoutena, allegorioina tai ehkä kaukaisiin, vääristyneisiin muistoihin perustuvina, mutta eivät varmasti kirjaimellisina kuvauksina todellisista paikoista ja tapahtumista. He uskoivat Troijan olevan myytti, kirjallinen keino. Mutta Schliemann? Hän oli jyrkästi eri mieltä. Hän tutki Homeroa historioitsijan tavoin, analysoiden maantieteellisiä kuvauksia, paikkojen nimiä, taisteluiden yksityiskohtia. Hän uskoi, että jos runoelmat kuvasivat todellista kaupunkia, sen täytyisi olla fyysisiä todisteita. Hän oli vakuuttunut siitä, että legendaarinen Troijan kaupunki, Troijan sodan tapahtumapaikka, ei ollut myytti vaan todellinen paikka, joka odotti uudelleen löytymistään. Hän uskoi myös, että Homeroksen kuvaama sankariaika, mahtavine kuninkaineen ja upeine palatseineen, oli käsin kosketeltava todellisuus. Tämä ei ollut vain ohimenevä mielijohde; se oli kaikenkattava intohimo. Hän käytti vuosia muinaisen kreikan opiskeluun, klassisten tekstien tutkimiseen ja retkikuntiensa suunnitteluun. Hän näki itsensä etsivänä, käyttäen Homeroksen sanoja päävihjeenään. Hän oli valmis panostamaan omaisuutensa, maineensa ja vuosia elämästään tähän vakaumukseen. Tämä horjumaton usko muinaisen runouden kirjaimelliseen totuuteen erotti hänet muista ja johtaisi lopulta hänet paikkoihin, jotka tekisivät hänestä kuuluisan.
Kaivaukset Alkaa: Troija – Ensimmäinen Suuri Löytö
Schliemannin ensimmäinen suuri arkeologinen kohde oli paikka, jonka hän uskoi olevan Troija. Perustuen Homeroksen maantieteen ja klassisten kertomusten tulkintaansa, hän kohdisti katseensa luoteis-Turkissa sijaitsevaan kumpuun nimeltä Hissarlik. Tämä paikka oli ollut muidenkin ehdottama aiemmin, mutta Schliemann oli se, jolla oli keinot ja puhdas tahdonvoima todella kaivaa siellä. Vuonna 1870 hän aloitti kaivauksensa Hissarlikissa. On tärkeää ymmärtää, että Schliemann ei ollut koulutettu arkeologi nykystandardien mukaan. Arkeologia muodollisena tieteenalana oli vielä lapsenkengissään. Hänen menetelmänsä olivat, rehellisesti sanottuna, melko brutaaleja. Hän ei ollut kiinnostunut hienovaraisesta stratigrafiasta tai jokaisen esineen huolellisesta dokumentoinnista sen oikeassa kerroksessa. Hänen tavoitteenaan oli löytää aarretta, löytää Homeroksen kuvaama Troija, ja hän oli usein valmis kaivamaan historian kerrosten läpi päästäkseen sinne. Hän käytti suuria määriä työläisiä ja tehokkaita työkaluja, leikaten toisinaan syviä ojia suoraan raunioiden läpi. Huolimatta menetelmiensä tuhoisasta luonteesta, hän oli uskomattoman sinnikäs. Ja sitten, vuonna 1873, hän teki löydön, joka sähköisti maailman. Hän kaivoi esiin valtavan kokoelman kultaesineitä – koruja, diadeemeja, aseita, astioita – haudattuna siihen, mitä hän uskoi palatsin raunioiksi. Hän julisti kuuluisasti: "Olen nähnyt Agamemnonin kasvot!" (vaikka tämä löydettiin itse asiassa Mykenestä vuosia myöhemmin, jännitys oli samankaltainen). Hän nimesi tämän aarteen "Priamoksen aarteeksi" Troijan legendaarisen kuninkaan mukaan. Tämä löytö, hän uskoi, oli todiste, jota hän oli etsinyt: Homeroksen kuninkaiden aarre, itse Troijan kaupunki. Oli valtavaa jännitystä, mutta myös skeptisyyttä. Monet tutkijat väittivät, että esineet olivat liian vanhoja kuulumaan Homeroksen kuvaaman Troijan sodan Troijaan, ehdottaen, että Schliemann oli löytänyt aiemman, esihomeerisen asutuksen. He myös kritisoivat hänen kaivausmenetelmiään. Siitä huolimatta löytö vangitsi yleisön mielikuvituksen. Schliemannistä tuli kansainvälinen julkkis. Hän oli monien silmissä herättänyt legendaarisen Troijan kaupungin henkiin.
Horisontin Laajentaminen: Mykene ja Pronssikauden Sankarit
Schliemann ei ollut valmis Troijan jälkeen. Hänen menestyksensä, kiistelyistä huolimatta, ruokki hänen kunnianhimoaan entisestään. Hän käänsi huomionsa Kreikan mantereelle, erityisesti paikkoihin, jotka mainittiin eepoksissa valtakeskuksina sankariaikana. Hänen seuraava suuri kohteensa oli Mykene, paikka täynnä legendaa, Agamemnonin koti, kreikkalaisten joukkojen johtaja Troijan sodassa. Mykene tunnettiin jo tärkeänä muinaisena kohteena, jota hallitsi valtava linnoitus, jossa oli vaikuttavat muurit, mukaan lukien kuuluisa Leijonaportti. Mutta Schliemann uskoi, että pinnan alla piiloutuivat legendaaristen mykeneläisten kuninkaiden haudat ja palatsit. Vuonna 1876 hän aloitti kaivaukset linnoituksen muurien sisällä, keskittyen alueelle aikaisemmin löydettyjen hautojen ympärille. Tällä kertaa hänen löytönsä olivat entistäkin upeampia, ja ehkä kiistattomammin sidoksissa hänen visioimaansa sankariaikaan. Hän löysi sarjan kuiluhautoja, jotka sisälsivät hämmästyttävän määrän kultaa. Oli kultaisia naamioita, monimutkaisia koruja, miekkoja kultakahvoilla, maljoja ja muita arvokkaita esineitä. Yksi kuuluisimmista löydöistä oli kiinteä kultainen naamio, jonka Schliemann, ominaisella dramaattisella tyylillään, tunnisti itse Agamemnonin kuolinnaamioksi. Vaikka nykyarkeologia on ajoittanut nämä haudat ajanjaksoon ennen Troijan sodan todennäköistä aikaa, löytöjen valtava rikkaus ja edistyneisyys tarjosivat kiistattoman todisteen voimakkaasta, varakkaasta ja kehittyneestä pronssikautisesta sivilisaatiosta Kreikassa. Schliemann kaivoi myös muissa merkittävissä kohteissa, kuten Tirynsissä, toisessa Homeroksen mainitsemassa linnoitetussa kaupungissa, ja Orchomenoksessa. Tirynsissä hän paljasti vaikuttavia linnoituksia ja suuren palatsin jäänteitä, mikä edelleen tuki ajatusta voimakkaasta mykeneläisestä kuningaskunnasta. Hänen työnsä Mykenessä ja Tirynsissä oli ratkaisevan tärkeää. Se osoitti, että Manner-Kreikan pronssikautinen sivilisaatio oli paljon edistyneempi ja ylellisempi kuin aiemmin oli ajateltu. Se tarjosi materiaalista perustaa maailmalle, jota Homeros kuvasi, vaikka tarkat ajoitukset ja tunnistukset olivatkin kiistanalaisia. Hän paljasti konkreettisia jäänteitä kulttuurista, joka oli aiemmin ollut olemassa vain runoudessa ja legendassa.
