Summio

Kirja

Rooman historia, kirjat 01–08

Sukella Livyksen monumentaaliseen teokseen 'Rooman historia', joka kattaa Rooman legendaariset alkuperät aina varhaiseen tasavaltaan asti. Tutustu myytteihin, kamppailuihin ja muutoksiin, jotka muovasivat Ikuista kaupunkia.

46 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Livyn Rooman Eeppinen Tarina: Myrskynsilmästä Tasavallan Kynnykselle (Kirjat 1-8)

Moikka! Tänään sukellamme johonkin todella eeppiseen: Livyksen "Rooman historian" ensimmäisiin kahdeksaan kirjaan. Kuvittele massiivinen, laajalle levittäytyvä tarina, kuin äärimmäinen historiallinen draama, jonka roomalainen tyyppi nimeltä Livy kirjoitti aikoinaan 27–9 eaa. Tämä ei ole vain kuivaa päivämäärien ja taisteluiden luettelointia; se on elävä, toisinaan dramaattinen, usein inspiroiva katsaus siihen, kuinka Rooma muuttui sekalaisista asutuksista ja legendoista vakavasti otettavaksi kilpailijaksi maailman näyttämöllä. Puhumme Rooman historian ehdottomasta perustasta, myyttisestä Aeneaksen saapumisesta Troijasta aina tasavallan sotkuisiin, jännittäviin ja toisinaan pelottaviin alkuvaiheisiin. Nyt, pieni surullinen huomio heti alkuun: Livy suunnitteli koko homman olevan HUIKEA, kuin 142 kirjaa. Valitettavasti meillä on jäljellä vain noin neljännes. Mutta ne kirjat, jotka ovat säilyneet, etenkin nämä varhaiset, ovat kultaa. Ne kattavat tämän uskomattoman muodonmuutoksen. Aloitamme aivan legendoista – ajattele puolijumalia ja perustajasankareita – ja etenemme kuningaskunnan syrjäyttämiseen, tasavallan perustamiseen ja kaikkiin niihin raakoihin sotiin ja poliittisiin juonitteluihin, joita siihen liittyi. Se on kuin katsoisi sivilisaation kasvua, virheiden tekemistä, oppituntien saamista (joskus kovan kautta) ja lihaksien venyttelyä Välimeren alueella. Joten, kaiva mukava istumapaikka, ehkä vähän naposteltavaa, ja eksytään muinaiseen maailmaan!

Aeneaksen Saapuminen: Troijalainen Perintö

Selvä, miten ihmeessä Rooma-niminen kaupunki edes alkaa? Livy ei vain heitä Romulusta paikalle ja sano 'Tässä Rooma!' Ei suinkaan, hän vie meidät todella, todella kauas taaksepäin, jopa ennen kuin Roomaa oli olemassa. Puhumme Aeneaksesta, troijalaisesta sankarihahmosta. Tiedätkö, Troijan sodasta? Siitä eeppisestä saagasta, johon liittyi puuhevonen ja kaikki? Joo, se Aeneas. Kun Troija menee päreiksi, Aeneas on pohjimmiltaan yksi harvoista isoista pomoista, joka selviää. Mutta hän ei vain löhöile Kreikassa tai jossain helpossa paikassa. Ei suinkaan, hänen kohtalonsa, jumalien (erityisesti hänen äitinsä Venuksen, rakkauden ja kauneuden jumalattaren – puhutaan jumalallisesta yhteydestä!) ansiosta, on suunnata länteen. Hänen on määrä perustaa uusi kaupunki, uusi sivilisaatio, joka lopulta hallitsee maailmaa. Ajattele sitä jumalallisena mandaattina, kosmisen 'tehtävälistan' kohtana. Joten, Aeneas ja hänen joukkonsa purjehtivat ympäriinsä, kokien kaikenlaisia seikkailuja – Livy kertoo näistä yksityiskohtaisesti, maalaten kuvan miehestä, jota kohtalo rasittaa, mutta velvollisuus ajaa eteenpäin. He laskeutuvat Italiaan, tarkemmin sanottuna Latiumin alueelle. Se ei ole aivan tyhjä paratiisi; siellä on paikallisia heimoja ja kuninkaita jo valmiiksi, kuten kuningas Latinus. Aeneas, ollen melko pätevä kaveri (ja myös jumalallisesti suosittu), menee lopulta naimisiin Laviniaan, kuningas Latinuksen tyttären kanssa. Tämä avioliitto on iso juttu, koska se vahvistaa hänen paikkansa Italiassa. Hän perustaa kaupungin nimeltä Lavinium, vaimonsa mukaan. Tämä ei ole vielä Rooma, mutta se on ratkaiseva ensimmäinen askel, siemen, josta Rooma lopulta versoo. Kyse on troijalaisen sukulinjan perustamisesta Italian maaperälle, valmistellen näyttämöä tulevalle suuruudelle. Tämä koko Aeneas-saaga on supertärkeä, koska se antaa Roomalle sankarillisen, melkein puolijumalallisen alkuperätarinan. Se yhdistää heidät Kreikan ja Troijan legendaariseen menneisyyteen, antaen heille arvovaltaa ja tunteen kohtalosta, jota muilla kansoilla ei ehkä ollut. Se on kuin sanoisi: 'Emme vain ilmestyneet tyhjästä; olemme sankarien jälkeläisiä, jumalien siunaamia!'

Romulus ja Remus: Kaksosperustajat

Siirrytään vähän eteenpäin Aeneaksesta. Päästään suorempiin Rooman perustajiin: Romulukseen ja Remukseen. Nämä kaverit ovat Aeneaksen isoisoisän lapsenlapsia, joten sukulinja on olemassa. Mutta heidän tarinansa? Se on paljon dramaattisempi ja rehellisesti sanottuna vähän villimpi. Heidän äitinsä oli Rhea Silvia, Vestali-neitsyt (neitsyyteen valittu pappitar), ja heidän isänsä? No, tarina menee niin, että Mars, sodan jumala, oli isä. Puhutaanpa voimakkaasta sukulinjasta – jumalallinen perimä sekä rakkauden jumalattarelta että sodan jumalalta! Melko eeppistä, eikö? Koska Rhea Silvia oli Vestali-neitsyt, näiden kaksosten saaminen oli iso skandaali. Heidän isoisänsä, kuningas Amulius, joka oli anastanut valtaistuimen Rhea Silvian isältä, pelkäsi heitä. Hän määräsi kaksoset heitettäväksi Tiber-jokeen hukkumaan. Mutta, juonenkäänne! Palvelija, jonka piti tehdä se, ei pystynyt siihen. Sen sijaan hän jätti heidät koriin joen rannalle. Ihmeen kaupalla (tai ehkä jumalallisen väliintulon ansiosta, kuka tietää näiden tarinoiden kanssa?), kori ajautuu rantaan. Ja arvaa kuka löytää heidät? Susi! Kyllä, susi imetti heitä ja piti heidät hengissä. Vakavasti. Tämä susikuva on yksi Rooman ikonisimmista symboleista. Suden imettämisen jälkeen heidät löysi lopulta paimen nimeltä Faustulus, joka yhdessä vaimonsa Acca Larentian kanssa kasvatti heidät ominaan. Romulus ja Remus kasvoivat vahvoiksi, karismaattisiksi johtajiksi paimenten keskuudessa. Lopulta he oppivat totuuden kuninkaallisesta sukulinjastaan ja äitinsä puoleisen isoisänsä avulla (jonka he palauttivat valtaistuimelle) he syrjäyttivät pahansuovan kuningas Amuliuksen ja palauttivat isoisänsä valtaistuimelle. Mutta he eivät tyytyneet vain prinssin rooliin. He halusivat perustaa oman kaupungin. Tässä kohtaa asiat muuttuvat todella dramaattisiksi. He eivät päässeet sopimukseen siitä, missä kaupunki rakennettaisiin tai kuka hallitsisi. He päättivät ratkaista sen etsimällä merkkejä jumalilta (augurio). Remus näki ensin kuusi korppikotkaa, mutta Romulus näki sitten kaksitoista. Kuka sai kaupungin? Kuka oli päällikkö? Väittelyt alkoivat. Raivonpuuskassa (tai ehkä traagisessa väärinkäsityksessä, Livy pitää sen hieman epäselvänä), Romulus tappoi Remuksen. Synkkä alku, vai mitä? Kaupungin perustaminen oman kaksosveljen veren päälle. Romulus jatkoi sitten eteenpäin ja perusti kaupungin Palatinus-kukkulalle, nimettyään sen Roomaksi itsensä mukaan. Perinteinen päivämäärä tälle perustamiselle on 21. huhtikuuta 753 eaa. Tämä perustamismyytti on ratkaiseva: se perustaa Rooman jumalallisella vanhemmuudella, korostaa kohtalon, veljensurman ja vallan sekä johtajuuden kovan, usein raa'an luonteen teemoja heti alusta alkaen.

Perustusten Luominen: Romuluksen Hallituskausi

Joten, Romulus on kaveri, Rooma on perustettu. Mitä seuraavaksi? Livy maalaa Romuluksen paitsi perustajaksi myös lainsäätäjäksi ja organisoijaksi. Hän ei ole vain vahva mies; hän yrittää rakentaa yhteiskuntaa. Ensimmäinen asia, mitä hän tarvitsee, ovat ihmiset. Roomassa ei ollut juuri yltäkyllin kansalaisia. Joten Romulus tekee jotain melko rohkeaa ja rehellisesti sanottuna vähän viekasta: hän luo turvapaikan, 'asylumin', Kapitoliuksen kukkulalle. Hän käytännössä sanoo: 'Kuka tahansa, joka etsii uutta alkua – pakenevat orjat, karkotetut, rikolliset, mitä tahansa – tulkaa Roomaan! Te olette turvassa täällä.' Tämä on nerokas liike, koska se asuttaa nopeasti kaupunkiin monipuolisen, vaikkakin karkean, joukon yksilöitä. Se luo pohjan Rooman tulevalle maineelle paikkana, joka imi ihmisiä kaikilta elämänaloilta. Mutta kaupunki täynnä miehiä, varsinkin miehiä, jotka ovat joutuneet jättämään perheensä ja aiemman elämänsä taakseen, luo ongelman: missä ovat naiset? Rooman piti kasvaa, ja se tarkoitti lisääntymistä. Tässä kohtaa kuuluisa 'Sabinaarimorsiamen ryöstö' astuu kuvaan. Romulus kutsui naapurikansa sabinalaiset juhliin ja peleihin. Roomalaiset miehet, jotka olivat suurelta osin naimattomia, käytännössä nappasivat läsnä olleet sabinaarimorsiamet ja veivät heidät takaisin Roomaan vaimoikseen. Tämä ei ollut aivan romanttinen ensitapaaminen! Sabinalaiset olivat raivoissaan, ja se johti suureen konfliktiin Rooman ja sabinalaisten välillä. Livy kertoo tarinan kuitenkin käänteellä. Kun sabinalaiset miehet lopulta tulivat pelastamaan naisiaan, naiset, jotka olivat nyt muodostaneet suhteita ja saaneet lapsia roomalaisten kanssa, puuttuivat asiaan. He syöksyivät taistelukentälle anellen isiltään/veljiltään ja aviomiehiltään/lapsiltaan lopettamaan taistelun. Se on voimakas kohtaus, jota Livy käyttää osoittaakseen, kuinka nämä naiset, uusien uskollisuuksiensa ja perhesiteidensä kautta, toivat rauhan ja auttoivat yhdistämään nämä kaksi kansaa. Tämä tapahtuma, väkivaltaisesta alkuperästään huolimatta, johtaa lopulta roomalaisten ja sabinalaisten yhdistymiseen, vahvistaen uutta kaupunkia. Romulus perusti myös keskeisiä poliittisia ja sosiaalisia rakenteita. Hän loi Senaatin, vanhimpien neuvoa-antavan elimen (nimi tulee sanasta 'senex', vanhus), auttamaan häntä hallitsemaan. Hän jakoi väestön kolmeen heimoon ja 30 'curiaan' (äänestys- ja uskonnollisiin tarkoituksiin), luoden pohjan roomalaiselle kansalaisidentiteetille. Hän perusti myös patronus-clientti-järjestelmän, keskeisen sosiaalisen rakenteen Roomassa, jossa varakkaammat tai vaikutusvaltaisemmat henkilöt (patronukset) tarjosivat tukea ja suojaa vähemmän vaikutusvaltaisille henkilöille (clientit), jotka puolestaan olivat uskollisia ja palvelivat heitä. Livy kuvaa Romulusta vahvana, päättäväisenä, mutta myös toisinaan häikäilemättömänä johtajana, välttämättömänä kaupungin takomiseksi kaaoksesta. Hänen hallituskausi luo sävyn roomalaiselle hallinnolle: käytännöllinen, toisinaan kova, mutta keskittynyt valtion

Kuninkaiden Perimysjärjestys: Numa, Tullus, Ancus

Romuluksen jälkeen Roomalla oli sarja kuninkaita, joista jokainen osallistui jollain ainutlaatuisella tavalla. Livy omistaa merkittävän osan näille hahmoille, näyttäen kuinka kaupunki kehittyi perustajansa ulkopuolelle. Ensimmäisenä oli Numa Pompilius. Toisin kuin soturi Romulus, Numa tunnettiin hurskaudestaan, viisaudestaan ja rauhallisesta hallituskaudestaan. Hän oli sabinalainen, mikä vahvisti kahden kansan integraatiota. Numan suurin panos oli Rooman uskonnollisten instituutioiden perustaminen. Hän uskoi, että suuri osa Rooman varhaisesta menestyksestä ja sen tulevaisuuden potentiaalista riippui jumalallisesta suosiosta. Niinpä hän perusti temppeleitä, perusti pappisvirkoja (kuten Vestali-neitsyet ja Salii-papit) ja loi uskonnollisen kalenterin. Hän väitti kuuluisasti saaneensa jumalallista ohjausta nymfi Egeriasta, mikä antoi hänen uskonnollisille uudistuksilleen pyhän auktoriteetin sävyn. Numa käytännössä 'sivistyi' Roomaa tuomalla uskonnollisen järjestyksen ja korostamalla lain ja perinteen merkitystä. Hän toi kaivattua rauhan jaksoa Romuluksen myrskyisämmän hallituskauden jälkeen. Seuraavana tuli Tullus Hostilius. Jos Numa oli pappikuningas, Tullus oli soturikuningas, jyrkkä vastakohta. Livy kuvaa häntä aggressiivisena ja keskittyneenä sotilaalliseen laajentumiseen. Hänen hallituskaudellaan käytiin merkittäviä sotia, erityisesti sotaa naapurikaupunkia Alba Longaa vastaan, joka oli itse asiassa Rooman emäkaupunki (hieman monimutkainen suhde!). Kuuluisa tarina Horatius- ja Curiatius-kolmikoista, Rooman ja Alban mestareista, jotka taistelivat sodan lopputuloksen ratkaisemiseksi, on peräisin tältä ajalta. Rooma voitti, ja Alba Longa tuhottiin lopulta ja sen väestö siirrettiin Roomaan, lisäten entisestään kaupungin väestöä ja aluetta. Tullus Hostilius todella laajensi Rooman sotilaallista valtaa ja vaikutusvaltaa, asettaen sen hallitsevalle asemalle Latiumissa. Tulluksen jälkeen tuli Ancus Marcius. Hän oli Numan pojanpoika, joten hän toi takaisin keskittymisen uskonnolliseen tarkkailuun ja perinteeseen, mutta hänellä oli myös käytännöllisempi, insinööripainotteinen lähestymistapa. Hänet tunnettiin infrastruktuurin rakentamisesta. Livy kiittää häntä Rooman ensimmäisen sillan rakentamisesta Tiberin yli (Pons Sublicius), satamakaupungin Ostian rakentamisesta Tiberin suulle ja Rooman alueen laajentamisesta merelle. Hän myös linnoitti Janiculus-kukkulan ja rakensi ensimmäisen roomalaisen vankilan, osoittaen laajentumisen, julkisten töiden ja lain ja järjestyksen perustamisen yhdistelmää. Ancus Marciuksen hallituskausi edusti Rooman voittojen vahvistamista, keskittyen infrastruktuuriin ja strategiseen laajentumiseen.

Etruskikuninkaat: Tarquinius Priscus ja Servius Tullius

Asiat muuttuvat entistä mielenkiintoisemmiksi viimeisten kahden kuninkaan kohdalla, jotka olivat etruskilaista alkuperää, mikä merkitsi kasvavaa vaikutusta pohjoisesta kehittyneemmästä etruskikilpailijasta. Lucius Tarquinius Priscus oli viides kuningas. Hän oli korinttilaisen maahanmuuttajan poika, joka oli asettunut Etruriaan ja muuttanut sitten Roomaan. Hän oli kunnianhimoinen ja varakas, ja nokkeluutensa (ja ehkä joidenkin jumalallisten merkkien, kuten kotkan, joka sieppasi hänen hattunsa ja sitten palautti sen) ansiosta hän sai Ancus Marciuksen suosion ja seurasi lopulta häntä. Tarquinius Priscusta kuvataan rakentajana ja esiintyjänä. Hänet tunnetaan suurista julkisista töistä, mukaan lukien Cloaca Maxima (Rooman suuri viemäri), Circus Maximus (vaunukilpailuihin ja peleihin) ja Capitoliuksen kukkulan Jupiter Optimus Maximus -temppelin perustukset. Hän myös merkittävästi kasvatti Senaatin kokoa ja toi lisää etruskilaisia tapoja ja vallan symboleja, kuten liktorit (fasces-sauvoja kantavat avustajat) ja kurulis-tuolin. Hän oli kuningas, joka projisoi valtaa ja suuruutta. Kuudes kuningas oli Servius Tullius. Hänen alkuperätarinansa on kiehtova. Livy sanoo, että hän oli palvelijattaren poika ja syntyi Tarquinius Prisken kotitaloudessa. Jumalallisen enteet (liekki, joka ilmestyi hänen päänsä ympärille hänen nukkuessaan) kuulemma merkitsivät hänet suuruuteen. Hän nousi arvoasteikossa ja lopulta tuli kuninkaaksi, mahdollisesti Tarquinius Prisken murhan jälkeen. Servius Tullius tunnetaan parhaiten merkittävästä sosiaalisesta ja sotilaallisesta uudistuksestaan: Servian perustuslaista. Hän järjesti Rooman armeijan ja kansalaiskunnan uudelleen varallisuuden (sensuskastit) perusteella syntyperän tai heimon sijaan. Hän perusti vuosisatojen ja luokkien järjestelmän, joka määritti henkilön sotilaalliset velvollisuudet ja poliittiset oikeudet. Tämä oli valtava askel kohti meritokraattisempaa järjestelmää, vaikkakin vielä monarkian puitteissa. Hän rakensi myös Servian muurin, puolustuksellisen linnoituksen kaupungin ympärille, vahvistaen entisestään Rooman fyysisiä rajoja. Häntä pidettiin yleisesti oikeudenmukaisena ja suosittuna hallitsijana, joka keskittyi tavallisen kansan hyvinvointiin ja Rooman sotilaalliseen voimaan.