Summio

Kirja

Parthenonin friisi

Sukella upeaan Parthenonin friisiin ja tutustu sen taiteelliseen loistoon, historialliseen kontekstiin ja sen merkitystä koskeviin jatkuviin keskusteluihin. Tämä yhteenveto rekonstruoi mestariteoksen ja sen

20 min lukuaika

Saatavilla kielillä

Tiivistelmän esikatselu

Parthenonin Fasaanin Mysteeri: Antiikin Mestarityö Syväluotaus

Moikka! Tänään puhutaan jostain todella eeppisestä: Parthenonin friisistä. Kuvittele itsesi 5. vuosisadalle eaa. Ateenaan, taiteen ja kulttuurin absoluuttiseen kulta-aikaan. Parthenon, tämä uskomaton temppeli, joka oli omistettu viisauden ja sodankäynnin jumalatar Athenelle, oli kruununjalokivi. Ja sen koristeena, kiertäen koko rakennuksen ympäri, on tämä valtava, veistetty marmorireliefi nimeltään friisi. Puhumme legendaarisen kuvanveistäjä Feidiaksen suunnittelemasta ja joukon superlahjakkaiden, mutta nimettömien kivenhakkaajien toteuttamasta mestariteoksesta. Pohjimmiltaan se on jättimäinen, yhtenäinen taideteos, joka kertoo tarinaa.

Miksi tämä friisi on niin iso juttu?

Mitä me tässä oikein katsomme? Yleinen konsensus on, että friisi kuvaa suurta uskonnollista kulkuetta, juhlaa Olympian jumalien, erityisesti Athenen, kunniaksi. Ajattele sitä valtavana, muinaisten kivetyn paraatina. Ihmisiä, jumalia, hevosia, sotavaunuja – koko paketti. Se on välähdys ateenalaisesta elämästä, uskosta ja kansalaisyhteiskunnan ylpeydestä. Se ei ole vain kauniita kuvia; se on julistus siitä, keitä he olivat, mihin he uskoivat ja mikä heidän paikkansa maailmankaikkeudessa oli. Mutta tässä tulee se todella mielenkiintoinen, ja rehellisesti sanottuna, hieman aivoja pyörittävä osuus. Vuosisatojen ajan tutkijat, taidehistorioitsijat ja pohjimmiltaan kaikki, jotka ovat joskus katselleet näitä veistoksia, ovat raapineet päätään ja väitelleet pienimmistäkin yksityiskohdista. Mikä on tapahtumien tarkka järjestys? Mitä kukin kohtaus todella tarkoittaa? Onko se vain kulkue, vai onko siinä enemmänkin? Alkuperäinen sommitelma, miten kaikki sopi alun perin yhteen, ja sen tarkka merkitys ovat edelleen kuumia puheenaiheita. Se on kuin yrittäisi ratkaista muinaista palapeliä, jonka jotkut palat puuttuvat – ja jotkut palat, jotka meillä on, saattavat olla eri museoissa!

Missä kaikki osat ovat nyt?

Puhuimmekin puuttuvista paloista, friisi ei ole aivan yhdessä kasassa. Aika, sää ja historialliset tapahtumat ovat jättäneet jälkensä. Suurin osa siitä, mitä meillä tänään on – säilyneet osaset – sijaitsee kahdessa pääpaikassa: British Museumissa Lontoossa ja Akropolis-museossa Ateenassa. Mutta siinä ei ole kaikki! Pienempiä paloja on hajautunut eri puolille Eurooppaa muihin museokokoelmiin. Joten saadakseen koko kuvan, tarvitsisi käytännössä passin ja vakavan matkasuunnitelman.

Kirja kokoamaan palaset yhteen

Tässä kohtaa kuvaan astuu upea kirja, joka on keskustelumme perusta. Se pyrkii johonkin melko uskomattomaan: rekonstruoimaan koko friisin. Ei vain niitä osia, joita meillä on, vaan koko teoksen, sellaisena kuin se olisi alun perin näyttänyt. Se tekee tämän yhdistämällä uusimman tutkimuksen, kokoamalla yhteen tutkijoiden teorioita ja esittämällä kaiken erittäin yksityiskohtaisena, kohtaus kohtaukselta etenevänä kommentaarina. Ja tehdäkseen siitä vieläkin hämmästyttävämmän, kirja on täynnä näitä upeita lähikuvia, jotka todella esittelevät veistosten uskomatonta laatua. Voit melkein tuntea marmorin tekstuurin ja nähdä taiteilijoiden taidon.

Lavastuksen asettaminen: Ian Jenkinsin johdanto

Ennen kuin sukellamme syvemmälle itse friisin yksityiskohtiin, kirja alkaa Ian Jenkinsin johdannolla. Hän on kuin oppaamme, joka asettaa näyttämön. Hän sijoittaa friisin oikeaan kontekstiinsa – ei vain itsenäisenä taideteoksena, vaan osana suurempaa arkkitehtonista mestariteosta, joka Parthenon itsessään on. Hän sukeltaa 5. vuosisadan eaa. Ateenan historialliseen taustaan, aikaan, jolloin valta, demokratia ja taiteellinen kukoistus olivat huipussaan. Hän tutkii myös aikakauden taiteellisia trendejä, auttaen meitä ymmärtämään käytettyjä tyylejä ja tekniikoita. Tärkeintä on, että hän ei kaihda akateemisia väittelyitä. Hän esittelee erilaisia tulkintoja, joita eri asiantuntijat ovat vuosien varrella ehdottaneet, antaen meille maistiaisen tämän taideteoksen ympärillä käytävästä älyllisestä kamppailusta. Ja sitten hän tekee jotain todella siistiä: hän tarjoaa oman näkökulmansa, oman mielipiteensä siitä, mitä friisi tarkoittaa, perustuen kaikkeen tähän tutkimukseen ja analyysiin. Tämä kirja, ja meidän keskustelumme tänään, pyrkii herättämään tämän muinaisen ihmeen eloon. Kyse on puhtaasta taiteellisesta neroudesta, historiallisten mysteerien ratkomisesta ja ymmärtämisestä, miksi tämä yli 2500 vuotta vanha marmoriveistos kiehtoo meitä edelleen. Joten kiinnitä turvavyöt, sillä lähdemme matkalle ajassa taaksepäin tutkimaan yhtä muinaisen maailman suurimmista taiteellisista saavutuksista.

Spektaakkelin Arkkitehdit: Feidias ja hänen tiiminsä

Keskitytäänpä tämän kolossaalisen projektin takana oleviin mieliin ja käsiin. Kaiken ytimessä on Feidias, nimi, joka on synonyymi Ateenan taiteelle sen kulta-aikana. Hän ei ollut vain kuvanveistäjä; hän oli taiteellinen johtaja, visionääri, joka valvoi koko Akropolisin koristelua, mukaan lukien Parthenonin. Hänet tunnustetaan friisin yleissuunnittelijaksi, joka visioi suuren kulkueen ja sen monimutkaiset yksityiskohdat. Ajattele häntä maestroina, joka johtaa marmorista orkesteria. Mutta Feidias, niin loistava kuin olikin, ei olisi voinut hakata jokaista hahmoa itse. Friisin valtava mittakaava – arviolta noin 160 metriä pitkä – tarkoitti, että hän luotti laajaan ammattitaitoisten käsityöläisten tiimiin. Nämä olivat niitä nimettömiä muurareita, nimettömiä kuvanveistäjiä, jotka muuttivat Feidiaksen suuren vision konkreettiseksi todellisuudeksi. Emme tiedä heidän nimiään, mikä on tavallinen kohtalo taiteilijoille muinaisina aikoina, heidän yksilölliset panoksensa sulautuivat kollektiiviseen saavutukseen. Silti heidän taitonsa on kiistaton. Jokainen hahmo, jokainen vaatekappaleen poimu, jokainen hevosen lihas on renderöity hämmästyttävällä naturalismilla ja eloisuudella. Yhtenäinen laatu näin pitkällä veistosalueella kertoo paljon heidän koulutuksestaan ja Feidiaksen sekä Ateenan valtion asettamista korkeista standardeista. Tämä yhteistyön näkökulma on kiehtova nykypäivän näkökulmasta. Nykymaailmassa keskitymme usein yksittäiseen taiteilijaan, yksittäiseen neroon. Mutta Parthenonin friisi muistuttaa meitä siitä, että monumentaalitaide antiikissa oli usein valtava yhteisöllinen ponnistus. Se vaati paitsi taiteellista johtajuutta, myös vankkaa organisaatiojärjestelmää, mesenaattisuutta ja korkeasti koulutetun työvoiman tarjontaa. Friisin menestys on osoitus Ateenan kyvystä kanavoida näitä resursseja, heijastaen sen kansalaisyhteiskunnan ylpeyttä ja sen omistautumista Athenen ja itse kaupungin kunnioittamiseen.